Oskari Lintula ja Sanna Marttinen Espoon K-Market Pohjantähden kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.1.2022

Oskari Lintula ja Sanna Marttinen aloittavat maaliskuun alusta Espoon K-Market Pohjantähden kauppiaina.

Oskari ja Sanna tulevat Pohjantähteen Helsingin keskustan K-Market Albertin Herkusta.

”Mukava tulla uuteen paikkaan ja ympäristöön ”, vakuuttavat uudet kauppiaat. ”K-Market Pohjantähdessä on tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa ideoita, joita olemme mielessämme hautoneet.”

”Haluamme olla alueen asukkaille oma kotikauppa, josta saa ostokset helposti mukaan niin arkeen kuin juhlaankin. Tarjoamme myös muita lisäpalveluita saman katon alta, kuten Posti ja Matkahuolto”, kertovat Oskari ja Sanna. ”Tutkailemme ensin kauppaa, valikoimaa ja toiveita sekä olemme tietenkin korvat auki uusille ideoille asiakkailtamme. Tervetuloa juttelemaan ja kehittämään kauppaa kanssamme!”

Kauppiaat kertovat että valikoima  rakennetaan suurelta osin asiakastoiveiden mukaan, jotta K-Market Pohjantähti on asiakkaidensa näköinen. He lupaavat myös uusien kauppiaiden kädenjäljen näkyvän kaupassa.

Oskari Lintula kertoo olevansa kauppiassukua jo kolmannessa polvessa. Kaupan työt hän on aloittanut 12-vuotiaana kassalta ja siitä eteenpäin kaikki kesät kaupan työssä. Hän on saanut koulutuksen ravintola-alalta, missä myös tehnyt jo pitkän uran niin Helsingissä kuin Lapissakin. ”Polte kauppaan potki takaisinpäin ja suoritin K-ryhmän kauppiasvalmennuksen.” Oskari on toiminut kauppiaana K-Market Albertin Herkussa liki 13 vuotta.

Sannalla on myös ravintola-alan työkokemusta ja ennen kauppauraa hän on työskennellyt kassajärjestelmien parissa projekteja johtaen.

Oskarin ja Sannan perheeseen kuuluu kaksi lasta. Harrastuksistaan he kertovat hauskasti: ”Kaksi lasta harrastuksineen ei tuota ongelmia vapaa-ajan viettoon. Lisäksi riittää säpinää koiran kanssa ulkoillen.”

Lisätietoja: K-kauppias Oskari Lintula, puh. 0400 322 784 , mail: oskari.lintula@k-market.com

K-Market-ketju on osa K-ryhmää. Ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa eri puolilla Suomea, Hangosta Nuorgamiin. Jokaisessa K-Marketissa toimii kauppiasyrittäjä, joka luo kaupan valikoiman ja palvelut asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. K-Market-ketjun kaupat ovat sitoutuneet kiusaamisvapaa vyöhyke -toimintatapaan. www.k-market.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia