Päivi Kangas-Lahti palkittiin Vuoden kauppiaan diplomilla

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.2.2021

Kolmen K-Marketin kauppias Päivi Kangas-Lahti on palkittu ketjunsa Vuoden kauppiaan diplomilla. Päivi on kauppiaana Tampereella K-Market Atalassa ja Kumpulassa sekä Kangasalla K-Market Ruutanassa.

K-Market-ketju palkitsi kauppiaitaan torstaina 4.2. kauppiastapaamisessa, joka poikkeuksellisesti striimattiin tänä vuonna. Vuoden kauppiaan diplomi myönnettiin 11 K-Market-kauppiaalle ympäri Suomen.

Päivi on unelmatyössään

Päivi kertoo olevansa erittäin otettu ja onnellinen palkinnostaan. ”Ruokakaupassa työskentely ja asiakaspalvelu on aina ollut sydäntäni lähellä. Tähän kun lisätään kauppiasyrittäjänä toimiminen, niin unelmatyöni on siinä!”

”Ilman loistavaa henkilökuntaani en pärjäisi. Meillä on kaupoissa hyvä henki ja arvostan henkilökuntaani kertomalla ja näyttämällä sitä heille”, Päivi hehkuttaa henkilökuntaansa.

”Kauppiasyrittäjyydessä yksi suurimpia intohimojani on kauppojen kehittäminen asiakkaidemme toiveiden mukaisiksi. Pienenä kauppana olemme ketteriä toteuttamaan toiveita ja mahdollistamaan muutoksia”, Päivi kertoo. ”On niin muodikasta sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta kyllä minä pari päivää voisin yrittäjänurastani vaihtaa. Mutta vain ne pari päivää.”

Diplomin perusteluissa kiitellään Päivin tekemää sitkeää työtä kauppojensa kehittämisessä asiakkaiden toiveiden mukaisiksi ja oman alueensa parhaiksi lähikaupoiksi. Henkilökunnasta huolen pitäminen näkyy huipputuloksina henkilöstötutkimuksissa.

”Vuoden K-Market-kauppiaan diplomin kriteereinä ovat mm. liikevaihdon kehitys, asiakastyytyväisyys, henkilöstöjohtaminen ja liikeidean tuominen asiakkaiden arjessa näkyväksi”, kertoo ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Lisätietoja:
K-kauppias Päivi Kangas-Lahti, puh. 040 842 9067, mail: paivi.kangas-lahti@k-market.com
K-Market-ketju ketjupäällikkö Jouko Pilkkakangas, puh. 040 509 6633, mail: jouko.pilkkakangas@kesko.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia