Piritta ja Arto Martinmäki Sievin K-Marketin kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.3.2020

Piritta ja Arto Martinmäki aloittavat K-ruokakauppiaan uransa Sievin K-Market Muttissa huhtikuun alussa.

Urheilukaupan ammattilaiset ruokakaupan maailmaan

Piritan ja Arton tausta on urheilukaupassa. He ovat toimineet aikaisemmin Intersport-kauppiaina eri puolella Suomea, Turussa, Kajaanissa ja Lappeenrannassa. Piritta on suorittanut K-ruokakauppiasvalmennuksen ja siihen liittyvän harjoittelun hän on suorittanut Kajaanissa K-Market Komiahossa. Sekä Piritta että Arto ovat työskennelleet myös Kajaanin K-Citymarketissa.

Martinmäet tulevat näkymään kaupassa ja kyläyhteisössä koko perheen voimin

Martinmäkien suunnitelmat K-Market Muttin suhteen pyörivät asiakkaiden ympärillä. Sydämen asioina ovat erinomainen asiakaspalvelu, asiakkaiden toiveiden toteuttaminen palveluissa ja valikoimissa.

”Tuntuu mukavalta aloittaa ruokakauppiaana Sievissä. Innolla ja mielenkiinnolla odotamme uutta kauppaa, ja että pääsemme tutustumaan Sieviin, sieviläisiin ja henkilökuntaamme. Tulemme myös itse näkymään kaupalla ja kyläyhteisössä vahvasti koko perheen voimin”, Arto ja Piritta lupaavat.

Vastuullisuus kuuluu K-Market Mutin jokapäiväiseen työhön

”Vastuullisuus näkyy kaupassamme kaikessa arjen toiminnassa ja valinnoissa. Hävikin minimointi, laadukkaat tuotteet ja kotimaisten sekä lähellä tuotettujen ruokien suosiminen ovat esimerkkejä vastuullisesta toiminnasta. Työhyvinvointi, hyvä yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa ja esimerkiksi harjoittelupaikkojen tarjoaminen opiskelijoille ja koululaisille on osa sosiaalista vastuullisuutta” listaavat uudet kauppiaat.

Martinmäkien perheeseen kuuluu kolme poikaa, Lasse 18 v. sekä kaksospojat Veikko ja Luukas 14 v. ”Myös pojat tulevat näkymään kaupalla. Vapaa-aikamme kuluu poikien harrastusten parissa, joita ovat salibandy ja jääkiekko.”

Lisätietoja: K-kauppias Piritta Martinmäki, puh. 041 441 4411

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia