Pukinmäestä tuttu Sonja Forss aloittaa myös K-Market Savelan kauppiaana

Report this content

K-Market Savela, joka on entinen Siwa, saa kauppiaan 4. syyskuuta. Kauppaa alkaa luotsata alueen asukkaille tuttu K-Market Pukinmäen kauppias Sonja Forss (35).

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.8.2017

K-Market Savela sijaitsee lähellä Sonjan nykyistä kauppaa, joten osa asiakkaista on hänelle jo ennestään tuttuja.

- Kiitos kaikille Savelan asiakkaille, jotka olette jo käyneet kuluvan vuoden aikana kyselemässä minua teille kauppiaaksi. Se on lämmittänyt nuoren kauppiaan mieltä, ja siksi on erityisen mukava aloittaa kauppiaananne, Sonja iloitsee.

K-Market Savelassa Sonja lupaa ensimmäiseksi kehittää tuoreosastoja ja kasvattaa jonkin verran valikoimaa asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Hän aikoo panostaa erinomaiseen asiakaspalveluun ja asioinnin helppouteen sekä monipuolisiin, alueen asiakkaita palveleviin tarjouksiin. Tavoitteena on tehdä K-Market Savelasta ”hyvän fiiliksen kauppa”.

- Asiakastoiveita otetaan ilolla vastaan. Tehdään yhdessä Savelasta teitä parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kauppa, Sonja kannustaa asiakkaita.

Vajaat kaksi vuotta kauppiaana K-Market Pukinmäessä toiminut Sonja kokee kauppiaan työssä toteuttavansa unelmaansa työelämässä.

- Vaikka arki on välillä erittäin hektistä, ja käsiä, jalkoja ja ajatusnystyröitä saisi olla muutama pari lisää, en osannut arvata, kuinka paljon tätä työtä tykkään tehdä. Rakastan myymälätyöskentelyä, jossa saan muun työn ohella olla ihmisten kanssa tekemisissä - meillä on aivan ihania asiakkaita! Minulle on myös tärkeää olla kannustava ja positiivinen esimies. Haluan, että kaikilla on töissä hyvä olla, koska fiilis välittyy aina myös asiakkaille, sanoo Sonja.

K-Market Pukinmäki työllistää 11 ja K-Market Savela kuusi kaupan alan ammattilaista.

Sonjan perheeseen kuuluu tytär Matilda (9), jota tullaan näkemään varmasti myös Savelan kaupalla. Sonjan ja Matildan vapaa-aika kuluu kaupan lisäksi tanssiharrastusten ja koiran kanssa puuhastelun parissa.

Sonja Forssin kaupat Helsingissä:
• K-Market Pukinmäki (os. Eskolantie 2 )
• 4.9.2017 alkaen K-Market Savela (os. Savelantie 11)

Lisätietoja: K-kauppias Sonja Forss, puh.0440 829 429.

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit