Reijolan K-Marketin kauppias Toni Ahonen palkittiin alueensa Vuoden kauppiaana

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 1.2.2022

Joensuun Reijolassa toimivan K-Marketin kauppias Toni Ahonen palkittiin alueensa parhaana Vuoden kauppiaan diplomilla.

Vuoden kauppiaan diplomit on jaettu 25.1. yhdelletoista K-Market-kauppiaalle eri puolilta Suomea.

Asiakkaille tätä hommaa tehdään

”Suorastaan herkisti”, kertoi Toni tunnelmistaan, kun kuuli saamastaan palkinnosta. ”Emme tee tätä työtä tunnustusten takia mutta arvostamme kovasti muilta kaupan ammattilaisilta saamaamme diplomia.”

”Asiakkaille tätä hommaa tehdään ja keräämme koko ajan toiveita ja ideoita kaupan kehittämiseen. Liikeideana meillä on ”Hyvän mielen ruokakauppa” ja kaiken perustana on se, että töihin on mukava tulla ja henkilökunta viihtyy työssään. Se sitten toivon mukaan näkyy myös asiakkaille hyvänä palveluna, niin että asiakas lähtee meiltä paremmalla mielellä kuin oli tullessaan”, Toni sanoo.

Yksi diplomin perusteluista oli se, että kauppa elää ajassa. Toni kertookin, että pandemian ryöpsähdettyä päälle heillä oli verkkokaupasta jo hyvä kokemus ja kaikki toiminnot valmiina. Myös tuotesaatavuus on saatu pysymään koko ajan hyvällä tasolla. ”Henkilökunnalle iso kiitos, he ovat venyneet ja joustaneet hienosti, kun on eletty poikkeusaikoja, silti meillä on säilynyt hyvä henki”, kiittää Toni.

Asiakkaiden kanssa Toni henkilökuntineen haluaa juhlistaa diplomia ja helmikuussa tulevaa kaupan 3-vuotissyntymäpäivää, mikäli tilanne sen vain sallii.

Vuoden kauppiaan diplomeja jaetaan K-ryhmässä vuosittain.

”Meillä on K-Market-ketjussa lähes 800 upeaa kauppaa, joten kisa näistä palkinnoista on kova. Arvioinnissa huomioidaan laajasti muun muassa asiakaskokemus, kauppakohtainen liikeidea ja kaupan vaikutukset paikallisyhteisössään. Jokainen vuoden kauppiaan diplomin saaja voi olla todella ylpeä saavutuksestaan”, toteaa K-Market-ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.

Lisätietoja:
K-kauppias Toni Ahonen, puh. 0500 674 658, mail: toni.ahonen@k-market.com
K-Market-ketjun ketjupäällikkö Kari Juntunen, puh.050 502 3623, mail: kari.juntunen@kesko.fi

K-Market-ketju on osa K-ryhmää. Ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa eri puolilla Suomea, Hangosta Nuorgamiin. Jokaisessa K-Marketissa toimii kauppiasyrittäjä, joka luo kaupan valikoiman ja palvelut asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. K-Market-ketjun kaupat ovat sitoutuneet kiusaamisvapaa vyöhyke -toimintatapaan. www.k-market.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia