Riku ja Nelli Kirvesmäki kahden K-Marketin kauppiaiksi Heinolaan

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 4.3.2022

Riku ja Nelli Kirvesmäki aloittavat kauppiasuransa ja ottavat kauppiasvastuun Heinolassa kahdesta K-Marketista. 27.3.2022 he aloittavat K-Market Heinolantorin ja K-Market Tommolan kauppiaina.

Riku ja Nelli kertovat olevansa onnekkaita päästessään aloittamaan kauppiasuransa Heinolassa. ”Kaupunki on kaunis ja sympaattinen, ja aloitamme kauppiasuramme innoissamme juuri Heinolantorilla ja Tommolassa. Molemmissa kaupoissa on paljon potentiaalia, ja henkilökunta on osaavaa.”

”Koska olemme uusia kauppiaita uudessa kaupungissa, on hienoa, että voimme luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaamme heti ensi metreiltä ja pääsemme yhdessä kehittämään kauppoja”, Kirvesmäet sanovat. ”Molempia kauppoja on viime vuoden aikana alettu uudistaa, ja jatkamme hyvillä mielin siitä, mihin Arto Tuominen ja Jonna Hyvärinen jäivät.”

Alkuun kauppojen vetovastuu on suurimmaksi osaksi Rikulla, sillä Nellillä on vielä jonkin aikaa kädet täynnä työtä kotona perheen pienimmän kanssa. ”Alle vuoden ikäinen ”pikkukauppiaamme” tulee myös varmasti olemaan tuttu näky kaupoilla”, Riku lupaa. 

Kirvesmäkien kauppiastyössä tärkeysjärjestyksessä kärjessä ovat kauppojen laatu ja siisteys sekä kullekin kaupalle räätälöidyt valikoimat. ”Kaupoissamme otamme huomioon myös erityisruokavaliot.” Heinolantorilla on myös verkkokaupan palvelut. 

Vastuullisuustyötä tehdään minimoimalla hävikki ja huolehtimalla ympäristöstä mm. tehokkaalla kierrätyksellä. Lähialueen pien- ja lähiruokatuottajien kanssa tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä . ”Haluamme myös panostaa henkilökunnan viihtyvyyteen pitämällä huolta heidän hyvinvoinnistaan”, Riku ja Nelli kertovat.

Rikulla on kokemusta niin kaupan kuin logistiikankin alalta, ja tradenomi, FM Nelli on erikoistunut taloushallintoon ja suomen kieleen. ”Meillä molemmilla on omat vahvat osaamisalueemme, ja yhdessä muodostamme hyvän tiimin. Yhteistä meillä on ennen kaikkea halu oppia uutta ja tehdä hommat niin hyvin kuin suinkin osataan.”

Riku esittää kiitokset kasvattikauppiailleen Anne ja Pasi Saariselle Töölön Kasarmiin – heidän esimerkkiään on hyvä seurata!

Entisinä kilpaurheilijoina Rikulla ja Nellillä liikunta on edelleen lähellä molempien sydäntä, ja lisäksi he nauttivat ulkoilusta, johon Heinola tarjoaakin upeat puitteet. ”Odotamme jo innolla, että pääsemme tutustumaan Heinolaan ja sen asukkaisiin. Aiomme olla aidosti palvelevia oman kylän kauppiaita.”

Lisätietoja: K-kauppias Riku Kirvesmäki, puh. 0400 821 566

K-Market-ketju on osa K-ryhmää. Ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa eri puolilla Suomea, Hangosta Nuorgamiin. Jokaisessa K-Marketissa toimii kauppiasyrittäjä, joka luo kaupan valikoiman ja palvelut asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. K-Market-ketjun kaupat ovat sitoutuneet kiusaamisvapaa vyöhyke -toimintatapaan. www.k-market.fi 
 

Tilaa

Multimedia

Multimedia