Salla ja Jani Kontiola K-Supermarket Nivalan kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.12.2022

Salla ja Jani Kontiola aloittavat 1.2.2023 Nivalan K-Supermarketin kauppiaina.

Nykyinen kauppias Martti Liuska kiittää henkilökuntaansa ja asiakkaitaan sekä toivottaa onnea uusille kauppiaille. ”Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu metsänhoitoa ja golfausta. Myös lastenlapsille jää sitten enemmän aikaa”, hän kertoo.

Paluu kotiseudulle Nivalaan

”Nivalalaisuus merkitsee meille paljon ja olemme otettuja, että saamme aloittaa rakkaalla kotipaikkakunnalla kauppiaina”, iloitsevat Kontiolat. ”Innokkaina haluamme kehittää kotipaikkakuntamme kauppaa ja sen toimintaympäristöä. Kiitos Martille, joka on ollut kasvattajakauppiaana ja tukena oman kauppiasuran aikana. Hänen jälkeensä meillä on hyvät lähtökohdat jatkaa työtä paikallisen ja asiakkaiden näköisen K-Supermarket Nivalan kehittämistä. Meidän on helppo jatkaa osaavan henkilökunnan kanssa kaupan kehittämistä.”

”Asiakkaat tullaan palvelemaan alusta loppuun asti ammattitaidolla ja positiivisella asenteella. Myös asiakkaiden toiveet valikoiman suhteen ovat tärkeitä, sillä on oleellista, että kauppa on asiakkaiden näköinen”, uudet kauppiaat listaavat suunnitelmiaan. ”Kaupan merkittäviä vahvuuksia ovat Herkkutori sekä verkkokauppa, joihin edelleen panostetaan. Asiakkaiden toiveet tullaan ottamaan huomioon valikoimaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Toivommekin asiakkaiden kertovan meille rohkeasti tuotetoiveita.”

”Valikoimassa tärkeässä roolissa ovat myös K-Menu ja Pirkka tuotteet, joilla varmistetaan jokaiselle sopivanhintainen ostoskori.”

Vastuullisuustyötä tehdään K-Supermarket Nivalassa joka päivä arjen toimina. ”Hävikin minimointi on merkittävin vastuullisuustehtävämme. Jäteaineksen syntyä pyritään tehokkaasti minimoimaan ja kiertotalouden raaka-aineita jatkokierrättämään”, Salla ja Jani kertovat. ”Ennakoivia sähkönsäästötoimenpiteitä on jo Nivalassa tehty, mutta jatkossa haluamme entisestäänkin panostaa energiatehokkuuteen.”

Jani on työskennellyt K-Supermarket Nivalaa edeltävässä K-Market Kimarassa jo 15-vuotiaana. Uudessa K-Supermarket Nivalassa hän on ollut töissä avajaispäivästä alkaen usean vuoden ajan. Janilla on myös kahdeksan vuoden piipahdus Nivalan Osuuspankissa, mistä hän palasi kauppiasvalmennukseen K-Supermarket Nivalaan. Salla on aikaisemmalta koulutukseltaan suuhygienisti ja työskennellyt Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa. Kauppiasuraa molemmilla on nyt takanaan kolme vuotta Kestilän K-Market Eväsrepussa. ” Lämmin kiitos K-Market Eväsrepun henkilökunnalle ja asiakkaille näistä vuosista Kestilässä!”, he lähettävät terveisensä.

Kontiolan perheeseen kuuluvat kohta 4-vuotias tytär Hippu ja mäyräkoira Jormu.

Lisätietoja: K-kauppias Jani Kontiola, puh. 044 329 1703

K-Supermarket tekee arjesta tavallista paremman. Laajoista valikoimistamme löydät niin parhaat raaka-aineet kuin myös edulliset vaihtoehdot perusarkeen. Valmiilla ruokaratkaisuilla ja verkkokaupalla helpotamme asiakkaan arkea. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten jokaiseen budjettiin sopivan ostoskorin. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu yli 245 kauppaa. www.k-supermarket.fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia