Tämä joulu vastaan viime joulu: mitä ihmiset ostivat?

K-ryhmä kokosi seitsemän kiinnostavinta huomiota joulusta. Perinteisten suosikkien lisäksi tänä jouluna ostoskoreista löytyy yllättäviäkin tuotteita kuten piparkakkujäätelöä ja tuoreita marjoja. Yllättävyydestään huolimatta hittituotteet paljastavat, että jouluna suomalaiset haluavat herkutella. 

”Joulu on vuoden suurin ruokajuhla, jolloin halutaan nauttia hyvästä ruoasta. Perinteisten joulusuosikkien lisäksi tämä näkyi tänä vuonna esimerkiksi laadukkaampien kaupassa valmistettavien ruokien kysynnän kasvuna”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovi.

Ruokakaupassa käytiin myös juhlapyhinä
Moni teki tänä vuonna erityisesti tuoreiden jouluruokien ostokset yhä lähempänä joulua. Esimerkiksi kalan myynti oli korkeimmillaan aatonaattona 23.12. Joulu ei ole enää pitkä pyhä, sillä kaupassa käydään läpi joulun. Hävikin näkökulmasta tämä on hyvä asia – hamstrauksen ajat ovat ohi.


Muutokset perinteisissä jouluruokasuosikeissa olivat varovaisia – kasvistuotteiden nousu vahvaa
Viime vuosina joulun perinteet ovat muuttuneet hitaasti. Muutokset joulupöytään ovat vuosittain olleet varovaisia ja näkyivät tänä jouluna esimerkiksi kinkun koon pienenemisenä sekä joulupöytään sopivien kala- ja kasvisvaihtoehtojen myynninkasvuna. Asiakkaat ostivat aiempaa enemmän suomalaista kirjolohta, äyriäisiä, majoneesisalaatteja sekä savu- ja graavilohituotteita. Tämä joulu oli vegekinkkujen suuren nousun vuosi: niitä myytiin n. kolminkertaisesti edelliseen jouluun verrattuna myynnin ollessa kuitenkin verrattain pientä. Myös kaurajuomien kasvu jatkui jouluna – yhä useampi keittää myös joulupuuron kaurajuomaan.


Sushi kiinnostaa – oli joulu tai ei
Vaikka joulun perinteet ovat muuttuneet hitaasti, monia jouluun liittymättömiä hittituotteita ostetaan kuitenkin myös jouluisin. Asiakkaat arvostavat vaivattomuutta ja kaupassa valmistettuja, helposti mukaan otettavia tuotteita, joiden hyvä myynninkehitys jatkui myös jouluna. Sushia ostettiin edellisjoulua enemmän, ja myös pizzojen myynti kasvoi jouluviikolla 100 % viime vuoteen verrattuna. Joulunpyhien pöytiin ostettiin myös aiempaa vuotta enemmän texmex-tuotteita. Joulu ei näy poikkeuksena edes proteiinivanukkaan myynnissä.


Perinteiset makeiset haluttiin uudella twistillä
Erityisesti makeistuoteryhmässä joulun hittituotteet vaihtuvat joka vuosi, sillä kauppoihin tulee uusia saman tien myyntiennätyksiin nousevia hittituotteita. Joulun makeishittituotteita olivat tuttujen suosikkien lisäksi muun muassa vihreän kuulan ja dominokeksien makuiset joulukonvehdit.


Joulun juomavalikoima monipuolistuu - alkoholiton olut ostoskorin yllättäjä
Joulun juomavalikoima monipuolistuu, joulupöytään hankitaan monipuolisesti glögejä, jouluoluita ja muita juomia, kuten kivennäisvesiä. Glögivalikoima on viime vuosina monipuolistunut ja valikoimiin on tullut pienempien tuottajien laadukkaita glögejä ja erikoisempia makuvaihtoehtoja. Joulujuomana nautittiin yhä enemmän myös alkoholitonta olutta.

Hyvinvointituotteet suosiossa – hulavanteen suosiolle ei näy loppua
Hyvinvointiin panostaminen ja itsestä huolehtiminen kuntoillen näkyivät K-Citymarketeissa ja Intersportissa myös jouluna. Buumituote hulavanne nousi tämän joulun hittituotteeksi ja päätyi moneen pakettiin. Myös perinteisemmät lahjasuosikitit pitivät pintansa: urheilukellot ja sykemittarit olivat tämänkin joulun odotetuimpia lahjoja. Suosiotaan kasvattivat entisestään lämpöiset ja ylelliset merinovilla-alusasut sekä lahjakortit.

K-Raudan valikoimalla valmistauduttiin jouluun – usealle pihalle hankittiin ulkoporeamme
Kodin valmistaminen jouluun näkyi K-Raudassa niin ulko- kuin sisätilojen tuotteissa. Moni hankki esimerkiksi ulkoporeammeen joulun alla. Jouluun valmistauduttiin varmistamalla pihan turvallisuus liukkaudenestotuotteilla kuten hiekoitusmurskeella. Kodin sisäpuolella niin jouluvalmisteluihin kuin -paketteihin hankittiin esimerkiksi sadesuihkuhanoja, höyrypesureita ja monitoimityökaluja.

 

Esimerkiksi näitä tuotteita suomalaiset ostivat viime joulua enemmän:
Vegekinkut +300 %
Proteiinivanukkaat +55 %
Alkoholiton olut +40 %
Sushi +400 %
Pizzapisteet +100 %
Kaurajuomat +30 %
Marjat (tuoreet) +80 %
Texmex +8 % (tortillat +13 %, texmex-kastikkeet +22 %)

Lähde: K-ryhmän joulukuun myyntidata 2018 ja 2019

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, p. 010 5350 200, viestinta@kesko.fi

K-ryhmän noin 43 000 hengen poikkeuksellisen mukava porukka työskentelee päivittäin, jotta asiakkaiden olisi kiva käydä kaupoissamme Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Autamme yli 1800 kauppaamme palvelemaan asiakkaitaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Teemme työtämme suurella sydämellä huomioiden samalla yhteiskuntaa ja ympäristöä. Olemme jo maailman vastuullisin ruokakauppa ja uudistuaksemme kokeilemme innolla uutta. Teemme tämän, koska haluamme tarjota hyviä valintoja niin lähimarketin hyllyillä kuin verkossakin. www.kesko.fi     

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa