Tampereen K-Supermarket Nekalan Suurjako avautuu asiakkailleen loppuviikosta

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.7.2021

Tampereella K-Supermarket Nekalan Suurjaossa syttyi lauantai-iltana katolla tulipalo, joka saatiin rajattua niin, että vahingot myymälätiloihin jäivät pieniksi. Korjaus- ja kunnostustöiden jälkeen kauppa on tavoitteena avata jo loppuviikosta. K-kauppiaana toimii Matti Haapasola.

Palon oli aiheuttanut ulkoinen sähkölaite katolla ja sähköt olivat poikki vain kassa-alueelta. Tällä hetkellä kaupassa tehdään korjaus- ja jälkitöitä, jotka rajoittuvat katon lisäksi toimistotiloihin.  

”Pahoittelen asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa kauppamme kiinniolosta. Onnettomuus oli ikävä yllätys mutta onneksi ei sattunut minkäänlaisia henkilövahinkoja”, kauppias Matti Haapasola kertoo. ”Sähköt olivat poikki etutiloistamme, kuten kassa-alueelta, joten sillä ei ollut vaikutusta esimerkiksi kylmä- ja pakkaskalusteisiin.”

”Tavoitteenamme on avata kauppa loppuviikolla, kun elintarvikeviranomainen on antanut siihen luvan ja olemme saaneet kaupan täysin kuntoon asiakkaitamme varten.”

Lisätietoja:
K-kauppias Matti Haapasola, puh. 0400 478 852, mail: matti.haapasola@k-supermarket.fi

Tilaa