Tanja Rytilahti kahden K-Marketin kauppiaaksi Rovaniemellä

Tanja Rytilahti (38) aloittaa Rovaniemellä K-Market Pöykkölän kauppiaana 25.syyskuuta. Joulukuussa hän ottaa luotsattavakseen myös K-Market Ounasmetsän. Molemmat kaupat ovat entisiä Siwoja.

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 31.8.2017

Kaupan ala on kiehtonut Inarista kotoisin olevaa Tanja Rytilahtea pikkutytöstä asti ja jo yläasteikäisenä hän oli kesätöissä kotipaikkakunnallaan K-kauppa Nykäsessä. Työuraa Siwoissa ja Valintataloissa Tanjalle kertyi 20 vuotta, ensin Inarissa ja vuodesta 2005 lähtien Rovaniemellä. Tästä ajasta hän toimi 12 vuotta myymäläpäällikkönä ja monimyymäläpäällikkönä, viimeksi K-Market Nivavaarassa Rovaniemellä. Työn ohella Tanja on suorittanut lukuisia kaupan alan valmennuksia.

- Kun Kesko osti Suomen Lähikaupan, niin pienen mietinnän jälkeen tuntui luontevalta hakea kauppiasvalmennukseen. Kauppiasura kiehtoo, koska tykkään työskennellä asiakkaiden parissa ja olen tottunut tekemään töitä kelloon katsomatta. Tulenkin olemaan paljon paikalla kaupalla ja asiakkaitten ulottuvilla, sanoo Tanja.

Tanja aikoo panostaa kaupoissaan tuoretuotteisiin ja ottaa valikoimiin enemmän paikallisia tuotteita.

- Tuoreus, valikoima, nopeus, helppous ja hyvä fiilis, näistä muodostuu se kaupan punainen lanka. Hedelmät ja vihannekset ovat minulle sydämen asia ja myös myymälän käyntikortti. Myös heti syötävien tuotteiden ja vegen valikoima laajentuu molemmissa kaupoissa. Minulle joulukuussa siirtyvässä K-Market Ounasmetsässä haluan huomioida erityisesti läheisen Lapin Keskussairaalan henkilökunnan ja asiakkaat tarjoamalla terveellisiä heti syötäviä ja vegeä, kertoo Tanja.

- Valikoimaa tullaan räätälöimään juuri meidän asiakkaidemme mieleiseksi ja otamme mielellään vastaan asiakkailta toiveita valikoiman suhteen. Rohkeasti vain juttusille, Tanja kehottaa.

Tanjan kaupat työllistävät yhteensä noin kymmenen kaupan alan ammattilaista.

Tanjan perheeseen kuuluvat puoliso Kalle sekä lapset Hannes (6) ja Henni (3).

Tanja Rytilahden kaupat Rovaniemellä:
• 25.9.2017 alkaen K-Market Pöykkölä (os. Muonakuja 1 )
• 4.12.2017 alkaen K-Market Ounasmetsä (os. Kivikaudentie 1)

Lisätietoja: K-kauppias Tanja Rytilahti, puh. 050 305 2068.

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Yrityksestä

Jokainen ihminen, aika ja paikka ovat erilaisia. Sinä et ole äitisi, lauantai ei ole maanantai eikä Nilsiä Punavuori. Meille ei ole olemassa keskivertoasiakasta – siksi jokainen K-ruokakauppa on erilainen, asiakkaidensa näköinen. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit