Tommi Heino kolmen K-Marketin kauppiaaksi Turussa

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 27.5.2022

Tommi Heino aloittaa kauppiasuransa heinäkuun alussa kolmen K-Marketin voimin Turussa. Hänen K-Marketinsa ovat Vähä-Heikkilä, Vasaramäki ja Kivikartio.

”Tuntuu hienolta aloittaa uudessa kaupassa nykyisen kauppiaan Anni Puhakan jälkeen”, Tommi Heino kertoo. ”Kaupat ovat hyvässä kunnossa ja vakiinnuttaneet paikkansa asiakkaiden keskuudessa.”

”Lähden innoissani toteuttamaan omia ideoita ja kuuntelemaan asiakkaideni toiveita kauppojen suhteen. Kaikki toiveet otetaan vastaan ja pyritään toteuttamaan ne mahdollisimman hyvin”, uusi kauppias lupaa.

”Haluan, että kauppani palvelevat mahdollisimman hyvin alueensa asiakkaita valikoiman, palvelun ja aukiolon suhteen. Kauppaan on kiva tulla ja ostosten tekeminen on vaivatonta”, Tommi kertoo suunnitelmistaan kaupoillensa. ”Muokkaamme valikoimia asiakastoiveiden mukaan ja reagoimme niihin nopeasti.”

Vastuullisuustyö on uudelle kauppiaalle tärkeää ja sitä tehdään normaalina kaupan työnä joka päivä. ”Lähellä parasta-ennen päivämäärän lähestyville tuotteille tehdään oma paikka kaupassa, josta ne voi ostaa alennettuun hintaan. Lähi- ja pientuottajien tuotteita hankitaan valikoimiin ja annetaan niille hyvät myyntipaikat. Myös Luomu- ja Reilun kaupan-tuotteet ovat tärkeässä roolissa. Ruokahävikkiä torjutaan lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen”, listaa Tommi.

Kauppiaan uralle Tommi lähtee Turun K-Supermarket Centrumin myymäläpäällikön tehtävistä ja aikaisemmin hän on toiminut samassa työssä K-Supermarket Manhattanissa. Koulutukseltaan Tommi on akvaattisten tieteiden maisteri mutta hän kertoo, että kaupan ala vei jo opiskeluaikana mukanaan. ”Kiitokset kasvattajakauppiaalleni Veli-Pekka Hussille. Vuosien saatossa olen saanut häneltä arvokasta oppia ja enemmän vastuuta. Myös oma perhe ansaitsee kiitokset, he ovat olleet täysillä tukemassa kauppiasurani aloittamista”, lähettää Tommi terveisensä.  

Tommi Heinon perheeseen kuuluvat puoliso, kaksi lasta ja koiranpentu. ”Vapaa-aikani menee perheen kanssa touhutessa. Omaa hyvinvointia ylläpidän lenkkeilemällä, pyöräilemällä ja lukemalla.”

Lisätietoja: K-kauppias Tommi Heino, puh. 040 771 6636

K-Market-ketju on osa K-ryhmää. Ketjuun kuuluu lähes 800 kauppaa eri puolilla Suomea, Hangosta Nuorgamiin. Jokaisessa K-Marketissa toimii kauppiasyrittäjä, joka luo kaupan valikoiman ja palvelut asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. K-Market-ketjun kaupat ovat sitoutuneet kiusaamisvapaa vyöhyke -toimintatapaan. www.k-market.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia