Ville Vihavainen ja Aino Korhonen K-Market Suomenlinnan kauppiaiksi

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 4.1.2018

Ville Vihavainen (29) ja Aino Korhonen (24) aloittavat K-kauppiasuransa Suomenlinnassa helmikuussa. Tuore kauppiaspari lähtee kehittämään Isolle Mustasaarelle täysiveristä ruokakauppaa, yhdessä suomenlinnalaisten kanssa.

Villen ja Ainon tavoitteena on kehittää Suomenlinnan K-Marketin valikoima sellaiseksi, ettei suomenlinnalaisten tarvitse lähteä mantereen puolelle ruokakauppaan.

"Haluamme olla mukana koko yhteisön toiminnassa ja kehittää Suomenlinnaa yhdessä sen asukkaiden kanssa. Kauppaa kehitämme suomenlinnalaisia kuunnellen entistä enemmän täysiverisen ruokakaupan suuntaan. Aluksi panostamme erityisesti tuorepuolen kehittämiseen ja kattavaan ja laadukkaaseen valikoimaan arjen peruselintarvikkeita", Ville sanoo.

"Seuraamme aktiivisesti jatkuvasti muuttuvia ruokatrendejä ja tuomme kauppaan ruokamaailman uusia tuulia. Otamme myös vahvasti huomioon kesäisin Suomenlinnan täyttävien turistien tarpeet kehittämällä kaupan take away- ja virvokevalikoimia. Haluamme tarjota saarella vieraileville laadukkaita ja helposti syötäviä picnic-eväitä", Ville kertoo.

K-Market Suomenlinna on entinen Siwa. Kaikki K-Marketeiksi muutetut entiset Siwat ja Valintatalot siirretään K-kauppiaiden hallintaan vuoden 2018 loppuun mennessä. K-Market on Suomenlinnan suurimpia yksityisiä palveluntarjoajia ja työllistäjiä.

Kaupan maailma on Villelle tuttu jo alle 10-vuotiaasta lähtien, ja työt vanhempien kaupassa alkoivat 12-vuotiaana. Pitkälle uralle on mahtunut monenlaisia töitä kaupan alalla, myös esimiestasolla. Ravintolakokiksi valmistunut Aino on tehnyt työuraa muun muassa keittiömestarina.

Kalliossa asuvaan kauppiaspariin voi vapaa-ajalla törmätä esimerkiksi kauppatorin Allas Sea Poolilla, jossa Ville ja Aino käyvät uimassa useita kertoja viikossa. Luonnossa liikkuminen on kauppiaille sydäntä lähellä, ja harrastusten joukosta tulee jatkossa varmasti löytymään myös Suomenlinnan valleilla samoilu työpäivien jälkeen.

  • Ville Vihavainen ja Aino Korhonen aloittavat K-Market Suomenlinnan kauppiaina 12.2.2018.

Lisätietoja:
K-kauppias Ville Vihavainen, puh. 050 526 0961.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia