K-Rauta: Pellettigrillien suosio kasvaa – nämä ovat kesän kuumimmat grillitrendit

Report this content

K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 17.5.2023

Tänä kesänä yhä useampi suomalainen kypsentää grilliherkkunsa monikäyttöisessä pelletti- tai kamado-grillissä. Myös kevyiden ja pienikokoisten kannettavien grillien suosio kasvaa. Grillejä huolletaan entistä paremmin, mikä on lisännyt K-Raudoissa varaosien kysyntää.

Kun säät lämpenevät, suomalaiset siirtyvät pihalle kokkailemaan, ruokailemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Nyt on trendikästä valmistaa grillillä päivän kaikki ateriat ja jopa leivonnaiset.

”Samalla on kasvanut kiinnostus grilleihin, jotka mahdollistavat mahdollisimman monipuolisen ruoanvalmistuksen”, K-Raudan tuoteryhmäpäällikkö Outi Lehto sanoo.

Lehto kertoo, mitkä grillit kiinnostavat tänä kesänä suomalaisia eniten.

1. Pellettigrillien myynti tuplaantunut parissa vuodessa

K-Raudan myyntilastojen uusi, yhä useampia asiakkaita kiinnostava grillityyppi on pitkälle automatisoitu pellettigrilli, joka toimii grillauskäyttöön tarkoitetuilla puupelleteillä.

”Pellettigrillien myynti on tuplaantunut parin viimeisen vuoden aikana”, Lehto kertoo.

Perinteisen grillauksen lisäksi monipuolisella pellettigrillillä voi savustaa, paahtaa tai paistaa ruokaa. Lisäksi sitä voi käyttää uunin tapaan. Monissa pellettigrilleissä on digitaalinen näyttö sekä sovellus, josta voi seurata ja säädellä grillin lämpötilaa.

”Pellettigrillissä yhdistyy kotiuunin helppous ja suomalaisten rakastama hiiligrillin savuaromi”, Lehto sanoo.

2. Kaikkien hiiligrillien myynnistä jo kolmannes kamado-grilleistä

K-Raudan myydyimpiä grillejä ovat edelleen nopeasti käyttövalmiit kaasugrillit, kakkosena tulevat hiiligrillit.

”Hiiligrillien suosio on viimeisten vuosien aikana kasvanut jatkuvasti. Niiden menekkiä selittävät osittain keraamiset kamado-hiiligrillit, joka hankitaan usein kotiin kaasugrillin kaveriksi. Kamadojen osuus kaikkien hiiligrillien myynnistä on jo yli kolmanneksen”, Lehto sanoo.

Kamado soveltuu erinomaisesti leivontaan sekä hitaasti ja matalalla lämmöllä tehtävään low & slow -grillaukseen, sillä lämpö säilyy tiiviissä grillissä pitkään tasaisena.

3. Kätevät kannettavat grillit kiinnostavat

Grilliruoasta halutaan nauttia muuallakin kuin omalla pihalla, joten kiinnostus kevyitä ja pienikokoisia kannettavia grillejä kohtaan on lisääntynyt.

”Mukaan otettavat grillit ovat käteviä vaikkapa piknikillä tai matkailuautossa ja veneessä”, Lehto sanoo.

Kannettavia grillejä on saatavilla useita eri malleja. Suurin osa niistä lämpiää kätevästi kaasulla, pelleteillä, sähköllä tai hiilillä.

4. Pitsauuneista kysytään isompia kokoja

Pitsabuumi jatkuu Suomessa tänäkin kesänä ja pitsauunien kysyntä on edelleen kovaa. 

”Pitsauuneissa suomalaisia kiinnostavat nyt etenkin suuremmat koot, joilla saa valmistettua pitsan samanaikaisesti isommallekin porukalle. Pitsan lisäksi uunissa voi paistaa valurautapannulla lihaa, kalaa ja kasviksia.”

5. Grillistä pidetään aiempaa parempaa huolta

Suomalaiset pitävät grilleistään yhä parempaa huolta, mikä on K-Raudan asiantuntijan mukaan erittäin hyvä asia.

Hyvin hoidettuna grilli on turvallinen ja pitkäikäinen kumppani, joten sen huoltoon kannattaa panostaa.

”Grilleihin saatavien varaosien, kuten polttimien ja lämmönjakolevyjen, kysyntä alkoi kasvaa jo viime kesänä ja sama trendi jatkuu edelleen”, Lehto kertoo.

Varaosien saatavuus riippuu valmistajasta.

”Mitä laadukkaampi grilli, sitä todennäköisemmin varaosia saa vielä pitkään hankinnan jälkeen. Esimerkiksi oman valikoimamme Cello-grilleihin on saatavilla hyvin varaosia.”
 

Lisätietoja:

K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi  

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 122 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-Rauta.fi 

Avainsanat: