K-Rauta tutki: Etelä-Savossa remontoijat luottavat rautakauppiaiden ja ammattilaisten neuvoihin

Report this content

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 27.9.2017

K-Raudan kyselytutkimuksen* mukaan kolme neljäsosaa eteläsavolaisista on remontoinut viimeisen kolmen vuoden aikana, eli remontointi on Etelä-Savossa yleistä. Maakunnassa remontoidaan, kun jokin paikka repsottaa ja luotetaan ammattilaisiin, esimerkiksi rautakaupan myyjiin, remontoinnin tietolähteenä. K-Raudan viime viikolla avattu maksuton Remonttineuvonta-palvelu opastaa nyt remontoijia aloittelijoista ammattilaisiin ja vastaa kaikenlaisiin remontointiin liittyviin kysymyksiin.

Yli 70 % eteläsavolaisista luottaa alan ammattilaisiin remontointiin liittyvien neuvojen ja avun lähteenä. Puolet eteläsavolaisista sanoo luottavansa remonttineuvoissa rautakaupan myyjiin ja 41 % kertoo luottavansa kavereihin ja sukulaisiin, jotka ovat onnistuneet remontti- ja rakennustöissä.

Eteläsavolaisia mietityttää remonttia aloittaessa eniten se, kuinka paljon materiaalia, esimerkiksi laminaattia tai maalia tarvitaan. Tätä on pohdiskellut 64 % vastaajista. Jopa puolet vastaajista on miettinyt, mihin kohtaan seinää voi porata turvallisesti ilman, että osuu seinän sisällä olevaan sähkö- tai vesijohtoon. Reilu kaksi viidesosaa vastaajista on miettinyt, mitkä työkalut takaavat remontoinnissa parhaan mahdollisen tuloksen.

”Eteläsavolaiset luottavat paljon esimerkiksi rautakaupan myyjiin. Moni eteläsavolainen on omatoiminen remontoija, sillä tutkimuksen mukaan jopa 16 % on tarvinnut neuvoja varsinaiseen remonttityöhön ja vastaukset saatuaan on tehnyt työt loppuun itse. Kysyminen siis kannattaa aina”, K-Raudan aluepäällikkö Teemu Vartiainen kertoo.

Etelä-Savossa ei pelätä kysyä apua

Remontoinnissa on erilaisia tilanteita, joissa apua tarvitaan ulkopuolisilta tahoilta. Eteläsavolaisista vastaajista lähes 54 % kertoo joskus tarvinneensa tekijän remontille tai jollekin remontin vaiheelle, jota ei ole osannut tehdä itse. Kaksi viidesosaa eteläsavolaisista kertoo, että apua on tarvittu silloin, kun tavaraa on ollut raskasta tai muutoin vaikeaa kuljettaa.

”Etelä-Savo on haja-asutusaluetta, siksi on ymmärrettävää, että esimerkiksi painavan tavaran kuljetus ja peräkärryttömyys nähdään remontointia hankaloittavana tekijänä”, Vartiainen kertoo.

Eteläsavolaisista vastaajista jopa 77 % on remontoinut viimeisen kolmen vuoden aikana. Yleisesti remontointi aloitetaan vasta silloin, kun on pakko. Vastaajista jopa 64 % ilmoitti remontti-innon syttyvän, kun jokin paikka repsottaa tai on rikki. Joka viides ryhtyy pihahommiin säiden ollessa suotuisia ja yhtä moni remontoi sisustus- ja remontointilehdistä innostumalla. Vastaajista jopa 15 % on erittäin halukas ostamaan remontin avaimet käteen -toteutuksena.

Myös näin eteläsavolaiset ajattelevat remontoinnista:

  • 50 % tietää, miten remontoinnista ylijäävät materiaalit pitää hävittää.
  • 36 % osaa arvioida tulossa olevan remontin kustannukset.
  • Yli 26 % vastaajista ei tiedä, mistä saisi oikeita neuvoja ja osaavaa apua remontoinnissa.
  • 67 % vastaajista tietää melko paljon tai osittain minkälaisiin remontteihin tarvitaan viranomaiselta haettava rakennuslupa.

K-Raudan Remonttineuvonnasta vastauksia nopeasti – ”Remontoinnissa ei ole tyhmiä kysymyksiä”

Jotta suomalaisten kynnys remontoida olisi mahdollisimman matala, K-Rauta lanseerasi maksuttoman Remonttineuvonta-vastauspalvelun 20. syyskuuta. Remonttineuvonta tarjoaa apua yksinkertaisista kodin kunnostustöistä laajoihin remontointiprojekteihin.

Kyseessä on maksuton vastauspalvelu, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia onnistumaan remontoinnissa ja madaltaa kynnystä kysyä remontointiin liittyviä kysymyksiä alan ammattilaisilta. Remontoinnin ja rakentamisen asiantuntijat vastaavat suomalaisten kysymyksiin puhelimen ja nettisivujen kautta päivittäin klo 8–16. Vastaus pyritään antamaan arkisin vuorokauden sisällä. Remonttineuvonta-sivustolta löytyy myös lisää tutkimustietoa suomalaisista remontoijista.

K-Rauta toteuttaa neuvontapalvelun yhdessä Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry:n kanssa. PRKK:lla on lähes 30 vuoden kokemus riippumattomasta rakentamisen ja remontoinnin neuvonnasta.

K-Raudan Remonttineuvonta, puh. 030 6363 738, avoinna arkisin klo 8–16.

* Kyselyn toteutti Cint K-Raudan toimeksiannosta elokuussa 2017, ja siihen vastasi 2 002 suomalaista. Otos on edustava vastaajajoukon iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.

Lue lisää koko Suomen remontointitaidoista valtakunnallisesta taustatiedotteesta liitteenä.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi

Aluepäällikkö Teemu Vartiainen, K-Rauta, puh. 050 323 9394, teemu.vartiainen@kesko.fi

k-rauta.fi/remonttineuvonta

Katso
K-Raudan video remontoinnista YouTubessa 

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me uudistuvassa K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 139 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-rauta.fi #uusikrauta