Rautia-ketjun johtaja Suomen urbaaneimman K-raudan kauppiaaksi Ruoholahteen

Report this content

RAUTAKESKON LEHDISTÖTIEDOTE 4.12.2014 KLO 9.00

Rautia-ketjun ketjujohtaja Jarmo Turunen aloittaa tammikuun alussa K-rauta Ruoholahden kauppiaana Kauppakeskus Ruoholahdessa. K-rauta Ruoholahden nykyinen kauppias Hannu Toivonen (Rauta-Hannu Oy) siirtyy kauppiaaksi K-rauta Lanternaan Helsingissä.

Turunen on nykyisessä tehtävässään vastannut Suomen Rautioiden ketjuohjauksesta, joten hänellä on vankka kokemus rautakaupan kehittämisestä. Työhistoriasta löytyy kuitenkin vankkaa kokemusta myyntityöstä K-raudassa.

- Olen ollut 11 vuotta rakentamassa ja käyttöönottamassa vähittäiskaupan parhaita käytäntöjä Rautakeskossa. Tehtävät ovat vieneet minut niin lähelle asiakasrajapintaa kuin Rautakeskossa on mahdollista. Katsomossa tunnelma tuntuu kuitenkin aina erilaiselta kuin pelikentällä, joten tästä syystä veri vetää minua takaisin kaupan lattialle. Työskentely Rautia-kauppiaiden kanssa on kasvattanut motiivia hakeutua itse takaisin kauppaan asiakkaiden pariin, Turunen sanoo

Turunen iloitsee Ruoholahden hyvästä potentiaalista kauppapaikkana. Kyseessähän on K-rauta Suomen urbaaneimmalla sijainnilla. Eniten hän näkee potentiaalia tuotteiden asennuspalvelumyynnissä ja kodin säilyttämisen sekä kylpyhuonekalusteiden myynnissä. Ideana olisi tarjota valmiita paketteja saman katon alta.

- K-kauppiasmallissa pystytään varmistamaan, että kaupan valikoima ja palvelut vastaavat paikallisen asiakaskunnan tarpeita. K-rauta Ruoholahden valikoimaa ja palveluita täydennetään kaupunkilaisten ehdoilla niin, että kokonaisuus on heille sopiva. Ruoholahden keskeinen sijainti herättää ideoita erilaisista etämyynnin mahdollisuuksista kuluttajakaupassa. Haluan muistuttaa kaikkia asiakkaitamme, että meiltä saa kaikki tuotteet myös kotiovelle kuljetettuna, Turunen sanoo.

Kaupan tärkeimpänä voimavarana Turunen näkee henkilöstön.

- Asiakkuudet ja myynti syntyvät hyvän työilmapiirin ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa.

Turusen puoliso, tällä hetkellä Nelonen Medialla Contract Managerina työskentelevä Jaana Heimala lähtee kauppaan talouspäälliköksi.

Rautakauppa on mukana kaupan alan murroksessa, mutta sillä on omat erityispiirteensä.

- Myös rautakauppa digitalisoituu. Rautakaupan tulee olla läsnä sosiaalisessa mediassa, tarjota hyvät digitaaliset palvelut sekä lunastaa asiakaslupaus kaikissa kanavissa. Rautakaupan tuotteet muodostavat usein kokonaisuuden, jossa ammattitaitoisen myyjän rooli on erittäin tärkeä, Turunen sanoo.

Jarmo Turusen kuva on ladattavissa osoitteessa: http://bit.ly/1CFaJWj

Lisätietoja

Jarmo Turunen, K-kauppias, K-rauta Ruoholahti 1.1.2015 lähtien, puh. +358 50 328 34 98
Ketjujohtaja Virpi Viinikainen, K-rauta-ketju, puh. 010 53 20356

Juha Luomala
Vt. viestintäpäällikkö
juha.luomala@kesko.fi
Rautakesko Oy / Ltd.

Tikkurilantie 10, 01380 Vantaa
010 53 20434
+358 50 592 3993
www.kesko.fi

K-rauta ( www.k-rauta.fi ) 
Kansainvälinen K-rauta on rakentamisen, remontoinnin, pihan ja puutarhan sekä sisustamisen ja kodin kalustamisen paras kumppani. K-rauta on Dream Builder, joka auttaa ideoimaan ja toteuttamaan asiakkaidensa unelmat. Palvelemme asiakkaitamme kattavin sähköisin palveluin Suomessa ja  paikallisesti 42:ssa K-kauppiaisvetoisessa K-raudassa Kirkkonummelta Rovaniemelle. Lupaamme asiakkaillemme - Kaikki kerralla K-raudasta. Luotettavasti.  

Rautakesko (http://www.kesko.fi/rautakauppa/)
Rautakesko on Euroopan viidenneksi suurin yritys rakentamisen ja kodin kunnostamisen markkinoilla. Rautakesko johtaa kahdeksassa maassa kuutta vähittäiskauppaketjua, jotka ovat K-rauta, Rautia, K-maatalous, Byggmakker, Senukai ja OMA. Ketjujen sadat kaupat palvelevat monipuolisesti sekä kuluttaja- että ammattiasiakkaita Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Avainsanat:

Tilaa