Rohkeammat sävyt sisämaalauksessa nousussa - valkoinen ja harmaa saavat seurakseen beigen ja vihreän

Report this content

Korona-aikaan monet viettävät enemmän aikaa kotona ja sen seurauksena ulko- ja sisäremonttien suosio on kasvanut. Suomalaiset ovat uudistaneet kodin sisäpintoja ahkerasti, ja maalauksessa kestosuosikkisävyjen rinnalle on noussut myös yllättäviä ja rohkeampia sävyjä. K-Raudan asiantuntija kertoo vinkit onnistuneeseen sävyn valintaan ja pintojen maalaukseen.

K-Raudan sävytysdatan mukaan Suomessa sisämaalauksessa käytetään värejä entistä monipuolisemmin, vaikka valkoisen eri sävyt ovat säilyneet kestosuosikkeina. ”Sisämaalien sävyissä ylivoimaisesti suosituin on tänäkin keväänä ja kesällä ollut valkoinen ja sen eri vivahteet”, K-Raudan tuotepäällikkö Timo Vanninen kertoo ja jatkaa: ”Toinen suosittu sävy on vaalea, murrettu harmaa, jota käytetään rauhallisena taustavärinä tilasta riippumatta. Sisämaalaukseen kysytään myös klassista beigeä. Hieman yllättäen suomalaisten suosioon on noussut myös vihreän eri sävyt, kuten tumma metsänvihreä - esimerkiksi Teknoksen sävy T1420 - ja murrettu vaaleanvihreä - esimerkiksi Teknoksen sävy T1411. Ehkä vihreän sävyn suosiossa näkyy suomalaisille tärkeä luontosuhde, joka on noussut uuteen arvoon poikkeustilanteen aikana”, aprikoi Vanninen.

Yhä enemmän värien käyttöä ja valintaa ohjaavat henkilökohtaiset mieltymykset ja viihtyminen. ”Tummempiakin sävyjä uskalletaan käyttää esimerkiksi makuuhuoneen seinien maalaamiseen”, Vanninen kertoo ja jatkaa: ”Vaikka yhden seinän maalaaminen tehosteseinäksi on edelleen suosittua, maalaa moni nyt koko huoneen samalla sävyllä.”

Sisäremontoinnin ja nikkaroinnin suosio näkyy myös esimerkiksi kalustemaalien suosiossa. Kalustemaaleissa perinteisen listavalkoisen lisäksi sävytystilastojen suosikiksi on noussut Tikkurilan vuoden väri 2020 eli keltainen Lemonade H300.

Vinkit sävyn valintaan

”Maalattavan tilan avaruus ja kalusteet, valaistus ja luonnonvalon määrä ja suunta vaikuttavat värisävyyn”, Vanninen kertoo.

Pienen värimalliliuskan avulla voi olla vaikeaa hahmottaa, miten värisävy toimii kotona omalla seinäpinnalla. Sävyn valintaan kannattaa hankkia avuksi pieni 0,45 litran purkki himmeää Cello Color Sample -sisämaalia ja testata sävyn sopivuutta kotona oikeassa ympäristössä. Cello Color Sample -värimallin voi sävyttää kaikkiin sisämaalikarttojen sävyihin.

Himmeää vai kiiltävää maalisävyä?

Seinämaalien kiiltoasteet ovat täyshimmeä, himmeä, puolihimmeä ja puolikiiltävä. ”Himmeällä maalilla maalattu pinta näyttää vaaleammalta kuin kiiltävämmillä laaduilla maalatut pinnat. Täyshimmeä maali on myös armeliaampi, jos seinä on epätasainen”, Vanninen kertoo.

Kiiltoaste vaikuttaa myös maalaustyön jälkeen. ”Täyshimmeä maali on hyvä valinta aloittelevalle maalarille. Tilasta tulee rauhallinen, kun valo ei peilaa maalatuista pinnoista”, Vanninen neuvoo.

Yleensä kiiltävämmät maalit kestävät pesemistä ja pyyhkimistä kostealla himmeitä maaleja paremmin, mutta markkinoilla on myös erittäin kestäviä himmeitä maalilaatuja. Kiiltävämmällä maalilla maalatut pinnat on helpompi puhdistaa, koska niissä on himmeitä maaleja enemmän sideainetta. ”Puolihimmeää ja puolikiiltävää maalia käytetään yleensä keittiöissä, eteisissä ja porraskäytävissä. Himmeitä ja täyshimmeitä maaleja käytetään puolestaan makuu- ja olohuoneissa”, Vanninen sanoo.

Aloita yhdestä seinästä – vinkit onnistuneeseen maalaukseen

Maalaaminen on helppo tapa uudistaa kodin pintoja edullisesti. ”Jo yhden seinän maalaaminen tuo uutta ilmettä huoneeseen eli halutessaan voi aloittaa pienestä”, Vanninen kertoo.

Toimiviksi vinkeiksi maalaamisessa Vanninen vinkkaa perusteelliset pohjatyöt, sopivat työvälineet ja oikeat maalausvaiheet. Maalaus kannattaa aloittaa suojauksella ja maalattavien pintojen puhdistamisella. Työvälineistä sivellin sopii kalusteisiin, ikkunan karmeihin ja rajaamiseen. Tela puolestaan käy etenkin suurien pintojen maalaamiseen kuten seiniin, kattoon ja sisäoviin.

Jos aiot maalata kaikki pinnat, aloita maalaus katosta. ”Perusohjeena on varata maalikaukaloon niin paljon maalia, että sillä saa käsiteltyä koko maalattavan alueen. Seiniä maalatessa kannattaa edetä noin puolenmetrin levyinen alue kerrallaan maalia seinälle levittäen. Levityksen jälkeen maalattava alue tasoitetaan samansuuntaisilla telan vedoilla esimerkiksi alhaalta ylöspäin”, Vanninen sanoo.

Vinkkejä maalaamiseen K-Raudan verkkosivuilla

Näin valitset oikeanlaisen maalin: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/maalaaminen/nain-valitset-oikeanlaisen-maalin

Lue yhdeksän parasta sisämaalausvinkkiä: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/maalaaminen/parhaat-maalausvinkit

Vinkit valkoisen maalin valintaan: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/maalaaminen/valkoinen-maali

Inspiroidu, suunnittele ja toteuta - lue K-Raudan Pinnalla-lehti: https://rautadigicamp.kesko.fi/campaigns/esitteet/muut/krauta_pinnalla_lehti/#/article/1/page/1

Lue K-Raudan Remonttineuvonnan vastaukset useimmin kysyttyihin kysymykset mm. maalaamisesta: https://www.k-rauta.fi/inspiraatio-ja-ohjeet/remontointi/remonttineuvonta-usein-kysytyt-kysymykset

K-Raudan Remonttineuvonta: lähetä kysymyksesi lomakkeella https://www.k-rauta.fi/remonttineuvonta tai soita puh. 044 700 1000 (avoinna arkisin klo 8-16)

 

Lisätietoja:

Tuotepäällikkö Timo Vanninen, K-Rauta, 040 528 2466, timo.vanninen@kesko.fi

Viestintäpäällikkö Reetta Hiltunen, K-Rauta, puh. 040 520 9381, reetta.hiltunen@kesko.fi

K-Rauta – Yllättävän helppoa

Me K-Raudassa autamme niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Laajin valikoima ja parhaat palvelumme varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin. Sinua palvelee 131 uudistunutta kauppaa kattaen koko Suomen Tammisaaresta Ivaloon. K-Rauta.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia