Kainuun sähkönjakeluhäiriöiden korjaustyöt jatkuvat myöhäiseen iltaan

Report this content

Kainuun alueella sähkölinjoille kertyneen lumikuorman ja linjoille kaatuneiden puiden aiheuttamat sähkönjakeluhäiriöt ovat pääosin ohi torstain aikana.

Laajalla alueella olleet häiriöt alkoivat keskiviikkona puoliltapäivin. Lumisade ja kova tuuli pahensivat tilannetta ja vaikeuttivat korjaustöitä.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä syntyneet sähkönjakeluhäiriöt on korjattu arviolta torstai-iltaan mennessä.

Kajave korjaa syntyneitä vahinkoja yhdessä kumppaniensa kanssa tehostetusti. Kainuun alueella on ollut korjaustöissä nelisenkymmentä asentajaa ja kymmenkunta metsuria, ja häiriöiden havainnoinnissa on apuna käytetty helikopteria. Sahaushelikopteri on avustanut sähkölinjoille taipuneiden tai kaatuneiden puiden raivauksessa Suomussalmella. Lisäksi asiakaspalvelussa on ollut käytössä lisäresursseja myös yöaikaan.

Lumikuorma voi aiheuttaa lisää vikoja lähivuorokausien aikana ja niiden korjaukseen on varauduttu.

Ilmoita johtojen päälle kaatuneista puita

Jos huomaat sähköjohdoille kallistuneita puita tai alas painuneita johtoja, pyydämme, että ilmoitat havaintosi meille. Hengenvaaran vuoksi lunta eikä kallistuneita puita saa yrittää poistaa omatoimisesti.

Soita Kajaven maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500 (24 h). Odota, että puheluusi vastataan tai se yhdistyy nauhoitettuun häiriöinfoon, jonne voit jättää viestin esimerkiksi kaatuneen puun sijainnista.

Sähköverkon ajantasaisen tilanteen voi tarkistaa Kajaven sähkökatkokartalta. Verkkosivuiltamme voit lukea myös ohjeita sähkökatkojen varalle. Vahingonkorvausilmoituksia voi tehdä verkkosivuillamme 14.1. alkaen.

Kajavella on sähköverkkoa yhteensä noin 13 500 kilometriä eli yli kolme prosenttia Suomen sähköverkosta.

Ilmoita meille, jos huomaat johtojen päälle kaatuneita puita

Jos huomaat sähköjohdoille kallistuneita puita tai alas painuneita johtoja, pyydämme, että ilmoitat havaintosi meille. Hengenvaaran vuoksi lunta eikä kallistuneita puita saa yrittää poistaa omatoimisesti.
Soita Kajaven maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500 (24 h). Odota, että puheluusi vastataan tai se yhdistyy nauhoitettuun häiriöinfoon, jonne voit jättää viestin esimerkiksi kaatuneen puun sijainnista.
Kiitämme aktiivisia asiakkaitamme vikapaikkojen ilmoituksista. 

Sähköverkon ajantasaisen tilanteen voi tarkistaa Kajaven sähkökatkokartalta. Neuvoja sähkökatkojen varalle löytyy Kajaven verkkosivuilta

Lisätietoja medialle
käytönjohtaja Marko Manninen +358 50 401 5198

Kajave Oy on osa Loiste-konsernia

Kajave Oy palvelee asiakkaitaan sähkön jakelussa Kainuun ja osittain Pohjois-Pohjanmaan verkkoalueella. Yhtiö vastaa verkkoalueellaan sähkön toimittamisesta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen ostosta.

Multimedia

Multimedia