Kajave jatkaa lasten ja nuorten harrastetoiminnan tukemista

Report this content

Kajave kannustaa myös korona-aikaan lapsille ja nuorille suunnattua harrastetoimintaa. Vuosittain jaettava Taustavoimaa-apuraha on enintään 700 euron suuruinen toimintatuki, jota voivat hakea yhdistykset, kerhot, harrastuspiirit sekä muut lapsille ja nuorille harrastustoimintaa järjestävät tahot, jotka toimivat Kajaven sähköverkkoalueella (Kainuu ja Siikalatvan kunta)​​​​​​​

Tuki on osoitettu alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan, joka on usein vapaaehtoistyön varassa.

- Koronaviruspandemia rajoittaa yhteistä kokoontumista ja tavallisesti arkeen kuuluva harrastaminen saattaa olla tauolla. Toisaalta se voi antaa tilaa uudenlaiselle luovuudelle ja yhdessä tekemiselle. Toivommekin, että apurahamme kannustaisi seuroja ja yhdistyksiä luomaan lapsille ja nuorille uudenlaisia etä- ja digitapoja kulttuurin sekä liikunnan harrastamiseen, Kajaven viestintäpäällikkö Johanna Sula sanoo.

Taustavoimaa-apurahoja myönnetään tänä vuonna yhteensä 5 000 euroa. Apurahojen hakuaika alkaa joulukuussa ja kestää helmikuun loppuun saakka. Päätöksestä ilmoitetaan hakijalle maaliskuun loppuun mennessä ja tuki maksetaan huhtikuussa.

Hakulomake löytyy Kajaven sivulta.

Lisätietoja viestintä- ja laatupäällikkö Johanna Sula, puh. 010 226 1469.

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia