Kajaven sähköverkkohankkeet työllistävät Kainuussa

Report this content

Säävarmaa sähköverkkoa maakaapeloidaan kesän aikana lähes joka kunnan taajamassa 

Sähköverkon toimitusvarmuutta parannetaan kesän aikaan lähes 40:ssä eri hankkeessa. Tänä vuonna sähköverkkoyhtiö Kajave Oy investoi toimitusvarmuuden ylläpitoon yhteensä 28 miljoonaa euroa.   

Esimerkiksi Uuno-myrskyn aiheuttama suurhäiriö kohdentui erityisesti pienjänniteverkkoon. Pienjänniteverkkoa saneerataan nykyisen elinkaaren päättyessä mahdollisuuksien mukaan maakaapeliksi. Verkon rakenteeksi vaikoituu kokonaisvaltaisesti taloudellisin ratkaisu. Valintaan vaikuttaa mm. rakennettavan verkon sijainti ja maaperä sekä sähkönkulutus. Kaikkien investointien tavoitteena on asiakkaiden kokemien sähkökatkojen vähentäminen. 

Investoinneilla on vaikutus pitkälle tulevaisuuteen, sillä uudistetun verkon elinkaari on noin 50 vuotta. Kajaanissa suurimmat työmaat ovat Teerisuo-Hevossuo, Pärsänsuo sekä Vuolijoki-Kytökoski -alueilla. Sähköverkkoa kaapeloidaan myös kaupungin ydinkeskustassa kävelykadun rakentamisen yhteydessä.  

Oulun suuntaan menevän valtatien varressa urakoidaan Kivesjärven ja Manamansalon työmailla. Idässä Nurmeksen johtolähdön suurempi maakaapelointiurakka on jaettu kahteen osaan ja jatkuu ensi vuonna.   

Ristijärven, Paltamon, Kestilän ja Vuolijoen taajamien maakaapeloinnit ovat jo pääsääntöisesti valmiita. Vuokatin matkailualueelle on tulossa näkyviä sähköverkon rakentamiseen liittyviä hankkeita, jotka alkavat suunnitelman mukaan vuonna 2021.  

Kaikkea ei ole järkevä kaapeloida - rakennamme myös uutta ilmajohtoa 

Verkkopalvelu on oltava kaikille asiakkaille tasalaatuista. Se sisältää sähkön toimituksen ja sähköverkkojen ylläpidon. Taa­ja­mis­sa ja eniten kuormitetuilla johdoilla maa­kaa­pe­loin­ti on usein kokonaistaloudellisin rat­kai­su. Harvaan-asutulla alueella on kuitenkin järkevintä käyttää ilmajohtoa. Ilmajohtoverkkoa pylvästetään uudelleen tai saneerataan siirtämällä verkko-osuuksia metsästä tien varteen. Samalla verkkoon asennetaan etäohjausteknologiaa, jolloin vika-alueiden rajaaminen ja varasyötöt voidaan tehdä käyttökeskuksesta käsin.  

Sähköverkon rakentamisen sopimuskumppanimme ovat Efficient Network Partner Oy (ENP)Enerke Oy ja Omexom.  Hankkeet ovat luoneet Kainuuseen työpaikkoja ja niillä on positiivinen työllistävä vaikutus myös paikallisille yrityksille, kuten metsäkoneurakoitsijoille. 

Pitempikestoisia työkeskeytyksiä on kesän aikana odotettavissa Kuhmon suunnalla Maanselän ja Kalliojoen alueella. Tiedotamme kaikista työkeskeytyksistä erikseen alueen asiakkaita.  

Keskeytysinfoviestit voi tilata tekstiviestinä tai sähköpostina Kajaven Oma Energia -palvelusta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Suunnitellut työkeskeytykset ovat nähtävissä myös kajave.fi sähkökatkokartalla.

Tarkempia lisätietoja voi tiedustella myös työmaasta vastaavalta urakoitsijalta, jonka puhelinnumero löytyy paikalla olevasta työmaataulusta.  

Pahoittelemme sähköverkon rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Tavoitteenamme on toteuttaa hankkeet laadukkaasti ja tehokkaasti siten, että voimme rakentaa asiakkaillemme säävarmaa sähköverkkoa mahdollisimman pienin häiriöin. 

Liite: Listaus Kajaven investointihankkeista 2020

Lisätietoja  

Kajave Oy, projektipäällikkö Jenny Martiskainen, puh. 040 572 1493, jenny.martiskainen@loiste.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kaikkien investointien tavoitteena on asiakkaiden kokemien sähkökatkojen vähentäminen. 
Tweettaa