Loiste jakoi Taustavoimaa-apurahaa lasten ja nuorten harrastamiseen

Loiste on myöntänyt 40 hakijalle yhteensä 20 000 euroa Loiste Taustavoimaa -apurahaa lasten ja nuorten vapaa-aika- ja harrastustoimintaan. Hakemuksia tuli tänä vuonna yli 70 kappaletta.

Hakuaika alkoi viime vuoden puolella ja perinteisesti kokonaissumma on ollut 10 000 euroa. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nyt jaettu tuki oli poikkeuksellisesti kaksinkertainen.

Lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan tukeminen on tärkeä osa Loisteen yhteiskuntavastuutyötä, jonka kautta yhtiö haluaa olla taustavoimana Kainuun alueella. Tänäkin vuonna on pyritty tarjoamaan taloudellista tukea mahdollisimman monelle hakijalle.

Loiste Taustavoimaa -apuraha on yksittäiselle hakijalle enintään 700 euron suuruinen toimintatuki, jota voivat hakea yhdistykset, kerhot, harrastuspiirit ja muut lapsille ja nuorille harrastustoimintaa järjestävät tahot, jotka toimivat Loisteen verkkoalueella.

KATSO VIDEO >>

​Apurahan saajat 2018

1.       Arktiset Aromit ry

2.       Ballet Kaukametsä tuki ry

3.       High Five Agility Team ry

4.       Hyryn Korpisudet ry

5.       Juurikkalahden Kiri ry

6.       Kainuun kirjailijat ry

7.       Kainuun Kopse ry

8.       Kainuun sydänyhdistys ry

9.       Kajaanin Gymnastics ry

10.   Kajaanin Juntta ry

11.   Kajaanin Kehitysvammaisten Tuki ry

12.   Kajaanin Keskuskoulun vanhempainyhdistys ry

13.   Kajaanin Kipinä ry

14.   Kajaanin Pallokerho ry

15.   Kajaanin Perhokerho ry

16.   Kajaanin Sulkapalloilijat ry

17.   Kalevan koulun liikuntakerhot

18.   Kantele tutuksi kaikille

19.   Katinkulta Golf ry

20.   Kuhmon lasten ja nuorten jalkapalloilun tuki Kuja ry

21.   Kuhmon Peurat

22.   Kuhmon Potkijat ry

23.   Kulttuuriosuuskunta G-voiman iltapäivätoiminta, G-iippa

24.   Lehtikankaan alueen koulujen vanhempainyhdistys

25.   MLL Linnan yhdistys ry

26.   MLL Ristijärven paikallisyhdistys

27.   Otanmäen-Vuolijoen Seuraunioni ry/sirkus

28.   Ristijärven Pyry ry

29.   Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry

30.   Sotkamon 4H-yhdistys

31.   Sotkamon Jymy ry, suunnistus

32.   Sotkamon Jymy-Pesis ry

33.   Suomen luonnonsuojeluliitto Kajaanin yhdistys ry

34.   Suomussalmen 4H-yhdistys ry

35.   Suomussalmen Rasti, pesäpallojaosto (PesisRasti)

36.   Swimming Club Vuokatti ry

37.   Taitoluistelijat Kajaani ry, TaiKa

38.   Vaalan 4H

39.   Väinämöisen Laulu ja Soitto ry

40.   Vuottolahden Nuorisoseura ry

Yrityksestä

Kajave Oy on osa Loiste-konsernia Kajave Oy palvelee asiakkaitaan sähkön jakelussa Kainuun ja osittain Pohjois-Pohjanmaan verkkoalueella. Yhtiö vastaa verkkoalueellaan sähkön toimittamisesta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen ostosta. Loiste on suomalainen energiakonserni sadan vuoden kokemuksella. Haluamme tarjota asiakkaillemme enemmän kuin energiaa, parempaa arkea. Meillä on 200 000 asiakasta ja vuonna 2018 liikevaihtomme oli yli 121 M €. Loiste-konsernin omistavat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta ja Kanerva Energia Oy. Toimipisteemme sijaitsevat Espoossa, Kajaanissa ja Rovaniemellä. Loiste Lämpö Oy vastaa kaukolämmön myynnistä ja jakelusta Kajaanin alueella. Loiste Sähkönmyynti Oy myy sähköä valtakunnallisesti. Kuulumme maamme suurimpien energiamyyjien joukkoon.

Tilaa