Vuodenvaihteen aikaan voi tulla lumimyräkän aiheuttamia sähkökatkoja

Report this content

Ylä-Kainuussa linjoja on tarkastettu etukäteen helikopterista käsin. Sähköjohdoille on kertynyt lumikuormaa erityisesti vaaraisilla aluilla ja säätiedotus ennustaa runsaita lumisateita sekä navakoita tuulenpuuskia uuden vuoden aattoillasta alkaen.

Ilman kosteuspitoisuus on myös suuri ja se lisää painavan kuuran muodostumista sähköjohdoille. Loiste Sähköverkko on varannut lisää henkilöstöä viankorjaukseen, raivaukseen ja asiakaspalveluun.

Johdoille taipunutta puustoa ei tämän aamun helikopteritarkastuksessa vielä havaittu. Osittain kuura on tarttunut johtoihin tiukasti ja kopistelu on aloitettu heti joulun jälkeen. Työturvallisuuden vuoksi sähköjohto on tehtävä jännitteettömäksi kopistelun ajaksi, joka voi aiheuttaa lyhyitä sähkökatkoja rajatuille alueille.

Joulun jälkeisinä päivinä nopeasti paikannettuja ja korjattuja vikoja on esiintynyt lähinnä Ylä-Kainuussa, Kajaanin Halla-ahossa, Paltamossa ja Kuhmossa. Enimmillään sähköttä viikonlopun aikaan oli noin 340 asiakasta. Katkot kestivät maksisissaan kolme tuntia.

Loiste Sähköverkko on ottanut käyttöön Krivat-järjestelmän, jonka avulla tieto sähköverkon tilasta kulkee entistä paremmin viranomaisille ja teleoperaattoreille. Krivat toimii julkisen internetin ja matkapuhelinverkon ulkopuolella eivätkä julkisten verkkojen häiriöt vaikuta Krivatin toimintaan.

Asiakkaita pyydetään ilmoittamaan sähköjohdoille kallistuneista puista tai alhaalla olevista johdoista Loisteen maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500 (24 h). Hengenvaaran vuoksi lunta eikä kallistuneita puita saa yrittää poistaa omatoimisesti.

Lisätietoja antaa Loiste Sähköverkko Oy, käyttöasiantuntija Mikko Leinonen puh. 050 311 0845.

Mahdollisia keskeytyksiä voi seurata netistä Loiste Sähköverkon keskeytyskartalta.

Toimi näin sähkökatkon aikana

Ilmatieteenlaitoksen varoitukset

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Loiste Sähköverkko on varannut lisää henkilöstöä viankorjaukseen, raivaukseen ja asiakaspalveluun.
Tweettaa