Kamux on yhdistänyt kaksi myymälää Ruotsissa

Report this content

Kamux Oyj, lehdistötiedote, 10.3.2023 klo 12.00

Kamux on yhdistänyt kaksi myymälää Ruotsissa

Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut Kamux jatkaa strategiansa mukaisesti toiminnan keskittämistä isompiin myymälöihin ja on sulkenut Värmdön myymälän Ruotsissa. Myymälä suljettiin maaliskuun 2023 alussa, ja myymälän toiminta ja henkilöstö on siirtynyt Kamuxin kahteen muuhun Tukholman alueella toimivaan myymälään.

”Keskitymme jatkossa strategiamme mukaisesti isompiin myymälöihin, joissa voimme pitää esillä enemmän autoja ja myös eriyttää tehtäviä, mikä tukee ostotoimintaa ja autojen tarkastukseen ja käsittelyyn liittyviä prosesseja. Pystymme palvelemaan Tukholman alueen asiakkaita tehokkaasti nykyisistä Kungens Kurvassa ja Upplands Väsbyssä sijaitsevista myymälöistämme. Avasimme Ruotsiin viime vuonna kolme uutta myymälää ja tänä vuonna keskitymme toiminnan tehostamiseen ja kannattavuuden parantamiseen”, kertoo Kamuxin Ruotsin maajohtaja Kerim Nielsen.

Yhdistymisen jälkeen Kamuxilla on Ruotsissa 23 myymälää ja kaikissa kolmessa toimintamaassa yhteensä 77 myymälää. Kattava myymäläverkosto on olennainen osa Kamuxin ristiinmyyntikonseptia, jossa yhtiön koko autovalikoima on kaikkien myymälöiden myytävissä ja asiakkaat voivat valita heille sopivimman tavan asioida. Myymäläverkosto myös sujuvoittaa koeajojen ja autojen toimitusten järjestämistä digitaalisten kanavien kautta asioiville asiakkaille, samoin kuin vaihtoautojen vastaanottoa.

Lisätietoja:

Katariina Hietaranta, viestintäjohtaja, puh. 050 557 6765

Kamux Oyj

Konserniviestintä

Kamux on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 77 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 450 000 käytettyä autoa, joista 62 922 autoa vuonna 2022. Kamuxin liikevaihto oli 968,7 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja yhtiön palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 883 henkilöä. Kamux Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.kamux.com

Tilaa