Kamux Oyj: MUUTOKSIA KAMUXIN JOHTORYHMÄSSÄ

Report this content

KAMUX OYJ                   PÖRSSITIEDOTE             6.6.2018 klo 14.00

 

MUUTOKSIA KAMUXIN JOHTORYHMÄSSÄ

Tommi Iiskonmäki (Maanpuolustuskorkeakoulun upseeri, s. 1977) on nimitetty Kamuxin Suomen maajohtajaksi 18.6.2018 alkaen. Tommi Iiskonmäki työskentelee tällä hetkellä Kamuxin henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Iiskonmäki jatkaa myös henkilöstöjohtajan tehtävässä, kunnes uusi henkilöstöjohtaja on nimitetty.

Maajohtajana toiminut Jussi Mäkinen jatkaa Kamuxin palveluksessa rekrytointi- ja koulutuspäällikön tehtävissä.

"Tällä muutoksella pyritään edistämään kannattavaa kasvua yhtiön pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti. Tommi Iiskonmäki on jo osoittanut kykynsä operatiiviseen ja tulokselliseen johtamiseen Ruotsin vt. maajohtajana. Haluan myös kiittää Jussi Mäkistä hänen työstään konsernin johtoryhmässä", toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.

 

Kamuxin johtoryhmän jäsenet 18.6.2018 alkaen:

Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

Tapio Arimo, talousjohtaja

Olli Kilpi, kansainvälisten liiketoimintojen johtaja

Tero Törmänen, ostojohtaja

Tommi Iiskonmäki, henkilöstöjohtaja ja Suomen maajohtaja

Satu Otala, viestintäjohtaja

Mikko-Heikki Inkeroinen, Chief Digital Officer

 

Kamux Oyj

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski

Puh. 050 544 5538

 

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Ensimmäinen Kamux-autoliike aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa, ja yhtiöllä on tällä hetkellä 42 autoliikettä Suomessa, kymmenen Ruotsissa ja kaksi Saksassa. Yhtiö on myynyt perustamisensa jälkeen yli 170 000 käytettyä autoa, joista 40 957 autoa vuonna 2017. Kamuxin liikevaihto nousi 454,9 miljoonaan euroon vuonna 2017. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 418 henkilöä vuonna 2017. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com

Tilaa