• news.cision.com/
  • Kamux/
  • Kamux Oyj:n omien osakkeiden luovuttaminen vuoden 2019 osakepalkkioiden maksamista varten

Kamux Oyj:n omien osakkeiden luovuttaminen vuoden 2019 osakepalkkioiden maksamista varten

Report this content

KAMUX OYJ      PÖRSSITIEDOTE     15 4.2020 KLO 11.30

Kamux Oyj:n omien osakkeiden luovuttaminen vuoden 2019 osakepalkkioiden maksamista varten

Kamux Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on päättänyt Kamux-konsernin avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmän vuoden 2019 ansaintakriteerien täyttymisen perusteella maksettavista palkkioista. Osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaan ja palkkiosta aiheutuviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin tarkoitetun rahana maksettavan osan vähentämisen jälkeen vuoden 2019 osakepalkkiojärjestelmään kuuluville 25 henkilölle luovutetaan vastikkeetta suunnatun osakeannin kautta yhteensä 40 729 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta.

Osakepalkkiojärjestelmän 2019 keskeisistä ehdoista on kerrottu 23.1.2019 julkaistussa pörssitiedotteessa sekä Yhtiön verkkosivuilla. Osakkeiden luovuttaminen perustuu Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle 26.4.2018 antamaan valtuutukseen, jonka perusteella Yhtiön hallitus valtuutettiin päättämään enintään 400 000 uuden ja/tai olemassa olevan osakkeen antamisesta Kamux-konsernin avainhenkilöiden palkitsemiseen yhtiön osakepalkkiojärjestelmän mukaisesti, jonka perustamisesta Yhtiön hallitus päätti 27.4.2017

Omien osakkeiden luovuttamisen jälkeen yhtiöllä on hallussaan 43 954 omaa osaketta.

Palkkiona annettuihin osakkeisiin kohdistuu luovutus- ja panttausrajoitus sitouttamisjakson aikana. Sitouttamisjakso alkaa osakkeiden luovuttamisesta ja päättyy 31.12.2021. Konsernin johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella palkkiona saamistaan osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa yhtiössä yhteensä vastaa hänen vuosipalkkansa arvoa (omistusvelvollisuus). Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin osallistujan jäsenyys konsernin johtoryhmässä jatkuu.

Hämeenlinnassa 15.4.2020

KAMUX OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski

Puh. 050 544 5538

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 73 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 250 000 käytettyä autoa, joista 55 432 autoa vuonna 2019. Kamuxin liikevaihto nousi 658,5 miljoonaan euroon vuonna 2019. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 595 henkilöä vuonna 2019. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com

Tilaa