Kamuxin konsernin johtoryhmä uudistuu ja vahvistuu
Kamux Oyj Pörssitiedote 4.1.2022 klo 8.00
Kamuxin konsernin johtoryhmä uudistuu ja vahvistuu
Kamux Oyj:n konsernijohtoryhmän kokoonpanoa ja vastuualueita uudistetaan ja vahvistetaan tukemaan maaliskuussa 2021 julkaistun päivitetyn strategian toteutusta. Strategian mukainen kasvutavoite ja kansainvälistyminen vaativat uudenlaista kokoonpanoa sekä osaamista konsernin johtoryhmässä.
Konsernin johtoryhmän työt organisoidaan uudelleen, ja johtoryhmään tulee aiemmin julkistetun lisäksi kolme uutta jäsentä. Samassa yhteydessä Kamux on nimittänyt Martin Verrellin Saksan maajohtajaksi ja Juha Saarisen konsernin ostojohtajaksi.
”Konsernin johtoryhmän kokoonpano on linjattu vastaamaan strategiaamme, ja samalla erityisesti kansainvälisen liiketoiminnan ja osto-osaamisen merkitys korostuu. Olen erittäin iloinen johtoryhmästämme, joka on vahvistunut huippuosaajilla, joilla kaikilla on vankka kokemus ja osaamistausta”, toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.
Muutokset astuvat voimaan välittömästi ja sen mukaan, kun uudet johtoryhmän jäsenet aloittavat tehtävissään.
Kamuxin konsernijohtoryhmä tulee käsittämään seuraavat henkilöt:
Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja
Marko Lehtonen, talous, riskit, IR&viestintä ja juridiikka
Jani Koivu, Suomen maajohtaja, aloittaa 1.2.2022
Kerim Nielsen, Ruotsin maajohtaja
Martin Verrelli, Saksan maajohtaja, aloittaa viimeistään 1.7.2022
Juha Saarinen, ostot, logistiikka ja HUB, aloittaa viimeistään 1.4.2022
Mikki Inkeroinen, markkinointi, digitaalisuus, asiakaskanavat ja IT
Marjo Nurmi, ihmiset, kulttuuri ja vastuullisuus
Vesa Uotila, strategia, innovaatiot, data ja analytiikka
Martin Verrelli (s. 1970) Diploma in Economics
Martin Verrellillä on menestyksekäs ja pitkä työura toimialalla. Hänellä on vahva yli 20 vuoden kokemus Saksan ja kansainvälisen autokaupan johtotehtävistä mm. Volkswagenilla, VW Groupissa ja AUTOonlinessa. Hän siirtyy Kamuxin Saksan maajohtajaksi ja Kamux Auto Gmbh:n toimitusjohtajaksi Carnextin Saksan toimitusjohtajan tehtävästä.
Juha Saarinen (s. 1974) DI
Juha Saarisella on monipuolinen ja pitkä kokemus teollisuuden ostoista ja logistiikasta sekä toimitusketjuista mm. Nokialta ja Koneelta. Saarinen siirtyy Kamux-konsernin ostojohtajaksi Metso Outotecin epäsuorien ostojen Vice Presidentin tehtävästä. Ostaminen ja hankinta laajemminkin ovat Kamuxille tärkeä menestystekijä, jonka rooli yhtiölle on erittäin merkityksellinen. Saarisella on monipuolista kansainvälistä kokemusta ja vahvaa prosessiosaamista.
Kamux Oyj
Lisätietoja:
Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja, Kamux Oyj
Puh. 040 185 8633
Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 79 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen miltei 400 000 käytettyä autoa, joista 60 657 autoa vuonna 2020. Kamuxin liikevaihto nousi 724,1 miljoonaan euroon vuonna 2020. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 713 henkilöä vuonna 2020. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.