Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Report this content

Kamux Oyj                                    Pörssitiedote                                                            30.9.2021 klo 09:00                 

Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu neljästä jäsenestä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä. Nimitystoimikuntaan kuuluu lisäksi jäsenenä hallituksen puheenjohtaja.

Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle.  Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi valitaan suurimman osakkeenomistajan edustaja, ellei nimitystoimikunta nimenomaisesti päätä toisin.

Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano määräytyi 1.9.2021 osakasluetteloon merkittyjen omistusten ja omistuksista saatujen selvitysten perusteella. Nimitysoikeuttaan ovat käyttäneet seuraavat osakkeenomistajat ja osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on nimitetty seuraavat jäsenet:

  • Timo Luhtaniemi, osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtaja, edustaen osakkeenomistajia Juha Kalliokoski ja Callardo Capital Oy
  • Jan Andersson, edustaen Swedbank Roburin hallinnoimia sijoitusrahastoja (omistus hallintarekisterin kautta)
  • Paavo Ahonen, edustaen osakkeenomistajaa Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
  • Harri Sivula, Kamux Oyj:n hallituksen puheenjohtaja

Kamux Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2020 päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ja hyväksyi nimitystoimikunnan työjärjestyksen. Toimikunnan tehtävänä on vuosittain valmistella ja esitellä varsinaiselle yhtiökokoukselle ja tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle ehdotukset hallituskokoonpanosta sekä palkitsemisesta. Lisäksi nimitystoimikunnan tehtävänä on etsiä hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaita ja valmistella hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet.

Nimitystoimikunta antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle vuoden 2022 varsinaista yhtiökokousta varten viimeistään 31.1.2022.

Kamux Oyj

 

Lisätietoja:

Harri Sivula

Hallituksen puheenjohtaja

 

Yhteydenotot:

Vesa Uotila, kehitysjohtaja, puh. 040 512 6767

ir@kamux.com

 

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 79 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 300 000 käytettyä autoa, joista 60 657 autoa vuonna 2020. Kamuxin liikevaihto nousi 724,1 miljoonaan euroon vuonna 2020. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 713 henkilöä vuonna 2020. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com

Tilaa