Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on muodostettu

Report this content

Kamux Oyj    Pörssitiedote    30.9.2020 klo 12.00

Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on muodostettu

Kamux Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta on perustettu 21.4.2020 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtävänä on vuosittain valmistella ja esitellä varsinaiselle yhtiökokoukselle ja tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle ehdotukset hallituskokoonpanosta (jäsenten määrä ja henkilöt) sekä palkitsemisesta toimielinten palkitsemispolitiikan mukaisesti. Lisäksi nimitystoimikunnan tehtävänä on etsiä hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaita ja valmistella hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet.

Nimitystoimikunta koostuu neljästä (4) jäsenestä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kolmella (3) osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin osakasluettelon mukaan varsinaista yhtiökokousta edeltävän syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä. Nimitystoimikuntaan kuuluu lisäksi jäsenenä hallituksen puheenjohtaja. Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi valitaan suurimman osakkeenomistajan edustaja, ellei nimitystoimikunta nimenomaisesti päätä toisin.

Kamuxin osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on nimitetty seuraavat jäsenet:

  • Terho Kalliokoski, edustaen osakkeenomistajia Juha Kalliokoski ja Callardo Capital Oy (osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtaja)
  • Jan Lehtinen, edustaen osakkeenomistajaa Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
  • Esko Torsti, edustaen osakkeenomistajaa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
  • Harri Sivula, Kamux Oyj:n hallituksen puheenjohtaja

Nimitystoimikunta antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun viimeisenä arkipäivänä.

Kamux Oyj

Lisätietoja:

Harri Sivula
Hallituksen puheenjohtaja

Yhteydenotot:

Satu Otala, Kamuxin viestintä, puh. 0400 629 337

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 78 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 280 000 käytettyä autoa, joista 55 432 autoa vuonna 2019. Kamuxin liikevaihto nousi 658,5 miljoonaan euroon vuonna 2019. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 595 henkilöä vuonna 2019. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com

Tilaa