• news.cision.com/
  • Kamux/
  • Kamuxin tutkimus: Kolmekymppisillä harvinaisen vahva aikomus ostaa auto – mutta moni heistä on lykännyt sen hankintaa

Kamuxin tutkimus: Kolmekymppisillä harvinaisen vahva aikomus ostaa auto – mutta moni heistä on lykännyt sen hankintaa

Report this content

Akuutti kiire seuraavaan autohankintaan on selvästi vähentynyt 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä, kertoo Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla-tutkimus. Kolmekymppisistä vastaajista 6 prosenttia suunnittelee tekevänsä seuraavan autohankinnan puolen vuoden sisällä. Kaksi vuotta sitten, kun vastaava tutkimuskysymys esitettiin, lukema samalla ikäryhmällä oli 14 prosenttia. Auton hankinta on kuitenkin vain siirtynyt, sillä ikäryhmän kaikki vastaajat aikovat ostaa auton.

Kamuxin alkuvuonna teettämässä tutkimuksessa 25–34-vuotiaista vastaajista yksikään ei ollut sitä mieltä, ettei aio enää hankkia autoa.

”Nuorikin sukupolvi on edelleen ostamassa autoa. Paljon puhutaan auton jakamisesta, ja yhteiskäytöstä ja siitä, onko nuori sukupolvi enää kiinnostunut auton omistamisesta. Tutkimus kuitenkin kertoo selkeää kieltä: auton omistaminen on myös nuorelle polvelle edelleen vastaus liikkumisen tarpeisiin”, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki sanoo.

Taloudellinen epävarmuus vai usko teknologiseen kehitykseen?

Kolmekymppisten akuutit ostoaikeet ovat kuitenkin lykkääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana. Kamux halusi myös selvittää, miten kuluvan vuoden poikkeuksellinen tilanne on mahdollisesti vaikuttanut suomalaisten autonostosuunnitelmiin. Kun verrataan alkuvuoden ja syyskuun 2020 vastauksia auton hankinnan suunnitellusta aikahaarukasta, niin muutos ikäryhmässä oli vähäinen: se oli vain prosenttiyksikön verran pienempi kuin alkuvuonna toteutetussa tutkimuksessa.

”Koronapandemian lisäämä taloudellinen epätietoisuus voi olla vaikuttava tekijä. Sen vaikutus olisi tosin näkynyt selkeämmin, jos uusintatutkimus olisi tehty loppukeväästä. Kesän aikana ja alkusyksystä tilanne Suomessa oli varsin rauhallinen koronan suhteen. Auton hankkimisen siirtämisen syy saattaa myös liittyä nuorten uskoon teknologisesta kehityksestä. Uudempia malleja uusine ominaisuuksineen saatetaan pitää odottamisen arvoisena. Tai halutaan ostaa auto vasta sitten, kun oma budjetti antaa myöden juuri siihen autoon, joka on haaveissa”, Iiskonmäki sanoo.

 

Yli viiden vuoden omistus harvinaista

Kaikista vastaajista noin kahdeksan kymmenestä (78 %) on omistanut nykyisen autonsa enintään 5 vuotta ja noin seitsemän kymmenestä (68 %) suunnittelee tekevänsä seuraavan autohankinnan 4 vuoden sisällä. Mitä iäkkäämpi vastaaja, sen pidempään hän on omistanut nykyautonsa.

”Syy tähän voi olla se, että suhteellisen moni vanhemmista vastaajista on ostanut autonsa uutena tai joka tapauksessa keskimäärin uudempana kuin nuoremmat. Voi hyvin olla, että heidän autonsa kokonaisikä on kuitenkin alhaisempi kuin nuoremmilla kuskeilla”, Iiskonmäki pohtii.

”Fakta on, että Suomen autokanta on vanhaa ja suomalaiset vaihtavat autoa verrattain harvakseltaan. Tuoreemmissa autoissa ovat ajoturvallisuuteen liittyvät ominaisuudet kehittyneemmät ja niissä on myös tuoreempi teknologia, joka näkyy päästöjen määrässä”, Iiskonmäki toteaa.

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–2.2.2020. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1009 vastaajaa, ja otanta on kansallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Kamux toteutti syyskuussa 2020 uusintatutkimuksen, jossa kriteerit täyttäviltä vastaajilta kysyttiin uudemman kerran kysymys ”Milloin suunnittelet tekeväsi/suunnittelette tekevänne seuraavan autohankinnan?”. Tarkoituksena oli selvittää, onko poikkeusaika vaikuttanut ostoaikeisiin.

 

Lisätietoja:

Tommi Iiskonmäki, maajohtaja, Kamux Suomi Oy, 040 5801 498

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 78 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 280 000 käytettyä autoa, joista 55 432 autoa vuonna 2019. Kamuxin liikevaihto nousi 658,5 miljoonaan euroon vuonna 2019. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 595 henkilöä vuonna 2019. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia