Koronaviruspandemia todennäköisesti heikentää Kamuxin taloudellista kehitystä vuonna 2020

Kamux Oyj     Sisäpiiritieto      20.3.2020 klo 15.00

 

Koronaviruspandemia todennäköisesti heikentää Kamuxin taloudellista kehitystä vuonna 2020

 

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia sekä siihen liittyvät säännökset ja rajoitukset aiheuttavat merkittäviä muutoksia Kamux Oyj:n (”Yhtiö”) liiketoimintaympäristöön. Yhtiön arvion mukaan muutokset heikentävät liiketoiminnan volyymia ja kannattavuutta vuonna 2020 eikä Yhtiö todennäköisesti tule pääsemään keskipitkän aikavälin tavoitteisiinsa tänä vuonna.

 

”Olemme poikkeuksellisessa tilanteessa, joka vaikuttaa laajasti ihmisten elämään ja terveyteen, talouteen ja yritysten toimintaan. Nykytilanteeseen ja epidemian leviämiseen liittyy niin paljon epävarmuuksia, että perusteltua arviota mahdollisista vaikutuksista on vielä liian aikaista tehdä. Haluamme kuitenkin jo tässä vaiheessa viestiä avoimesti tilanteen vaikuttavan heikentävästi myös meidän liiketoimintaamme tänä vuonna. Keskimääräinen vuotuinen kasvumme viimeisten viiden vuoden aikana on ollut 28 prosenttia ja oikaistu liikevoittomarginaali noin neljä prosenttia. Vaikka Yhtiön vahvasti digitaalinen liiketoimintamalli, varastonhallinnan johtaminen sekä Yhtiön vahva tase edesauttavat muuttuneessa toimintaympäristössä pärjäämistä, niin nykyinen toimintaympäristö vaikuttaa myös meihin”, sanoo toimitusjohtaja Juha Kalliokoski.

 

”Sitoutuneet työntekijämme työskentelevät koko ajan tavoitteellisesti, ja kotiinkuljetus, verkkokauppa, chat, whatsapp, puhelin ja sähköposti mahdollistavat kaupankäynnin ja asiakkaiden palvelemisen liikkumisen tarpeissa myös nykytilanteessa. Kiinnitämme erityistä huomiota sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme terveyteen. Se on meille ensiarvoisen tärkeää.”

 

Noudattamansa toimintamallin mukaisesti Yhtiö ei anna tulosohjeistusta tai -ennusteita. Yhtiön hallituksen antamiin keskipitkän aikavälin tavoitteisiin ei ole tehty muutoksia tilanteen johdosta.

Yhtiön keskipitkän aikavälin tavoitteet vuosille 2019-2022 ovat liikevaihdon kasvattaminen yli 10 % vuosittain sekä vähintään 4 % liikevoittomarginaali vuosittain.

Kamux julkaisee 15.5.2020 osavuosikatsauksensa tammi-maaliskuulta 2020.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski

Puh. 050 544 5538

 

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 72 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 250 000 käytettyä autoa, joista 55 432 autoa vuonna 2019. Kamuxin liikevaihto nousi 658,5 miljoonaan euroon vuonna 2019. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 595 henkilöä vuonna 2019. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

 

www.kamux.com

 

Yrityksestä

Kamux on Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa toimiva nopeasti kasvanut käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju ja pörssiyhtiö. www.kamux.fiwww.kamux.sewww.kamux.de

Tilaa