Nimityksiä Kamuxin johtoryhmässä

Report this content

KAMUX OYJ                   PÖRSSITIEDOTE             7.10.2019 klo 9.50 

Nimityksiä Kamuxin johtoryhmässä

Olli Kilpi (KTM, s. 1966) on nimitetty Kamuxin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on työskennellyt tähän saakka Kamuxin kansainvälisen liiketoiminnan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Ilkka Virtanen (KTM, s. 1980) on nimitetty Kamuxin kansainvälisen liiketoiminnan johtajaksi ja Kamuxin johtoryhmän jäseneksi. Hän on työskennellyt tähän saakka Kamuxin kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

”Kamuxin pitkäjänteisen, kansainvälisen menestyksen mahdollistaa osaava ja sitoutunut henkilöstö. Tämän johdon tehtäväkierron kautta varmistamme, että jo tähän asti erinomaisen työn Kamuxin palveluksessa tehneiden johtajien näkemys johtamisesta laajenee ja samalla heidän työpanoksensa saadaan kohdistetuksi yhtiön tulevaisuuden kannalta tärkeisiin toimintoihin”, toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.

Muutokset astuvat voimaan välittömästi.

Kamuxin johtoryhmän jäsenet 7.10.2019 alkaen:

Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

Marko Lehtonen, talousjohtaja

Olli Kilpi, henkilöstöjohtaja

Ilkka Virtanen, kansainvälisen liiketoiminnan johtaja

Tommi Iiskonmäki, Suomen maajohtaja

Tero Törmänen, ostojohtaja

Satu Otala, viestintäjohtaja

Mikko-Heikki Inkeroinen, Chief Digital Officer

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 70 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiö on myynyt perustamisensa jälkeen yli 220 000 käytettyä autoa, joista 46 596 autoa vuonna 2018. Kamuxin liikevaihto nousi 527,8 miljoonaan euroon vuonna 2018. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 472 henkilöä vuonna 2018. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com 

Tilaa