• news.cision.com/
  • Kamux/
  • Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Kamuxille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Kamuxille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta

Report this content

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Kamux perustettiin reilut 20 vuotta sitten Hämeenlinnassa ja tänä päivänä sillä on Suomessa jo 46 myymälää ja noin 580 työntekijää. Kamux on Suomen suurin käytettyjen autojen kauppaan keskittynyt toimija.

”Työllistämme ihmisiä ympäri Suomen, ja tarjoamme paljon erilaisia työmahdollisuuksia erityisesti työuransa alussa oleville nuorille. Panostamme henkilöstömme osaamisen kehittämiseen ja mahdollistamme urapolkuja organisaation sisällä”, Kamux Suomen maajohtaja Jani Koivu sanoo.

Kamuxilla on tärkeä rooli Suomen verrattain vanhan autokannan uudistamisessa, sillä se tuo Suomeen tuoreempia ja vähäpäästöisempiä autoja. Samalla se edistää osaltaan liikenteen päästöjen vähenemistä ja ilmastotavoitteiden saavuttamista.

”Valikoimassamme on kattavasti myös vaihtoehtoisia käyttövoimia, ja yhä suurempi osa maahantuomistamme autoista on hybridi-, sähkö- ja kaasuautoja. Tarjoamme suomalaisille mahdollisuuden vaihtaa ajoneuvonsa turvallisempaan ja vähäpäästöisempään matalalla kynnyksellä. Auton ostaminen isolta ja tunnetulta kotimaiselta yritykseltä on asiakkaalle turvallista ja vaivatonta”, Kamuxin henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Marjo Nurmi sanoo.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

”Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä”, Mentu kertoo.

Lisätietoja

Emilia Lehtonen, viestintäasiantuntija, Kamux Oyj, emilia.lehtonen@kamux.fi

Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030, reetta.mentu@suomalainentyo.fi

Kamux on nopeasti kasvanut käytettyihin autoihin sekä niihin liittyviin palveluihin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 78 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on perustamisensa jälkeen myynyt jo yli 500 000 käytettyä autoa, joista 62 922 autoa vuonna 2022. Kamuxin liikevaihto oli 968,7 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja yhtiön palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 883 henkilöä. Kamux Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.kamux.com  

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Tilaa