• news.cision.com/
  • Kamux/
  • Suomalaisetko epäsosiaalisia? Melkein puolet pitää auton tärkeimpänä käyttötarkoituksena sukulaisten tai ystävien luona vierailua

Suomalaisetko epäsosiaalisia? Melkein puolet pitää auton tärkeimpänä käyttötarkoituksena sukulaisten tai ystävien luona vierailua

Report this content

Ostokset ja asioiden hoito sekä ajo työpaikan ja kodin välillä ovat yhä auton tärkeimmät käyttötarkoitukset, mutta korona-ajan seurauksena sukulaisten ja ystävien luona vierailut sekä mökkimatkat ovat kasvattaneet merkitystään. Asia käy ilmi yli tuhat vastaajaa keränneestä Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2021 -kyselytutkimuksesta.

Auton käyttöä sukulaisten ja ystävien luona vierailuun pitää erittäin tärkeänä 41 prosenttia vastaajista, mikä on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin toteutetussa kyselytutkimuksessa. Mökille tai kakkosasunnolle liikkuminen neljällä pyörällä koetaan sekin entistä tärkeämmäksi; vankasti tätä mieltä olevien osuus on vuodessa kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä.

”Pandemia-aika on selkeästi vaikuttanut suomalaisiin siten, että kotoa hetkeksi pois lähteminen on koettu aiempaa merkityksellisemmäksi. Itse kukin meistä on saattanut kyllästyä pelkästään oman kodin seinien tuijotteluun, ja tutkimustulokset antavatkin viitteen siitä, että autoa on haluttu menneen vuoden aikana entistä enemmän käyttää mökkimatkoihin ja läheisten luona käväisemiseen”, sanoo Kamuxin aluepäällikkö Pekka Luokkanen.
 

Miehillä ja naisilla eri näkemykset

Jos pitää valita mökkimatkan ja sukulaisvierailun väliltä, saattaa kotitalouden naisilla ja miehillä tulla asiasta keskinäistä väittelyä. Naisvastaajista sukulaisten ja ystävien luona vierailua autolla pitää erittäin tärkeänä 51 prosenttia, kun miehistä näkemyksen jakaa vain hieman yli kolmannes. Sen sijaan miehet viettäisivät vapaa-aikaa mieluiten (38 %) mökillä tai kakkosasunnolla – aktiviteetti, joka naisten keskuudessa (34 %) jää selkeästi anoppilavierailun varjoon.

”Perheitä on tietysti erilaisia. Joissakin talouksissa päätökset ajanvietosta tehdään periaatteella, että joko kaikki menevät tai ei kukaan mene. Siinä voi monesti olla kompromissin paikka suuntaan tai toiseen, jos mieltymykset eroavat toisistaan. Toisaalta on varmasti sellaisiakin perheitä, joissa yhteispäätösten sijaan on sovittu, että kukin on vapaa tekemään niin kuin itse haluaa. Tällöin kakkosauto on suuri siunaus, sillä se antaa kummallekin osapuolelle lisää mahdollisuuksia mieluisaan vapaa-ajanviettokohteeseen lähtemiselle ilman, että se on pois toisen valinnanvapaudesta”, Luokkanen sanoo.

Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 1870-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Lisätietoja:

Vesa Uotila, Kehitysjohtaja, vesa.uotila@kamux.fi, 040 512 6767

Pekka Luokkanen, Aluepäällikkö, pekka.luokkanen@kamux.fi, 040 481 8606

Kamux Oyj on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen sekä niihin liittyvien palveluiden myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju. Kamux yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon tarjotakseen asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yhteensä 78 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa ja on myynyt perustamisensa jälkeen yli 300 000 käytettyä autoa, joista 60 657 autoa vuonna 2020. Kamuxin liikevaihto nousi 724,1 miljoonaan euroon vuonna 2020. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 713 henkilöä vuonna 2020. Kamuxin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.kamux.com