Merikarttasarja B Helsinki–Parainen on uudistunut

Report this content

Liikenneviraston julkaisemasta ja Karttakeskuksen kustantamasta Merikarttasarja B:stä on saatavilla uusi versio. Kartasto kattaa rannikkoalueen Helsingin itäpuolelta Paraisille. Karttasarjaan on tullut paljon muutoksia edellisen, vuonna 2012 julkaistun painoksen jälkeen.

Kartan väylä- ja turvalaitetiedot on päivitetty, ja muutoksia on tullut paljon muun muassa Helsingin ja Espoon vesillä. Etelä-Suomen 9 metrin talviväylällä Loviisan ja Porkkalan välillä on useita muutoksia turvalaitteissa ja karttamerkeissä. Uusien viittojen lisäksi useilla väylillä on muutoksia myös esimerkiksi valotunnuksissa. Uusia tai poistettuja väyliä on muun muassa Helsingissä ja Hangossa.

Koko kartan alueella on muutettu monien väylien linjauksia, kulkusyvyyksiä ja alituskorkeuksia sekä lisätty kiviä. Uusia putkijohtoja ja kaapeleita on laskettu väylien alle muun muassa Salossa, Kirkkonummella, Espoossa ja Helsingissä. Syvyysaineistoa on uusittu laajalta alueelta Inkoon ja Karjaan edustalta sekä Tammisaaresta ulkomerelle johtavan väylän ympäristöstä.

Merikarttasarjat soveltuvat mittakaavansa ja tarkkuutensa puolesta saaristo- ja rannikkonavigointiin. Merikarttasarja kertoo muun muassa väylien ja viittojen sijainnit, vedenalaiset karit ja johdot sekä syvyystiedot. Merikarttasarja on kierresidottu karttalehtiö, joka on pakattu muovitaskuun.

Uudistunut Merikarttasarja B on tilattavissa välittömästi esimerkiksi Karttakeskuksen Karttakaupasta (www.karttakauppa.fi). Vuoden 2015 merikarttasarjauutuuksiin kuuluu nyt ilmestyneen Merikarttasarja B:n lisäksi huhtikuun lopulla julkaistu Merikarttasarja C Ahvenanmaa.

Lisätietoa antaa:

Tuotepäällikkö Aino Wuolijoki, Karttakeskus
aino.wuolijoki@karttakeskus.fi
puh. 020 5777 458

Liikenneviraston merikarttaryhmä (mm. tarkemmat tiedot muutoksista kartalla):
JLMerikarttapalaute@liikennevirasto.fi

Tuotetiedot:

  • mittakaava 1:50 000 (1 cm kartalla = 500 m)
  • wire-sidottu karttakirja
  • koko 46 × 34 cm
  • hinta 47 €
  • koordinaattijärjestelmä EUREF-FIN (WGS 84)
  • ISBN 978-952-266-262-0

Tuotteen kansikuva on ladattavissa myös kuvapankistamme: karttakeskus.kuvat.fi

Karttakeskus on karttaosaamisen ja paikkatiedon ammattilainen, joka on erikoistunut jalostamaan sijaintiin liittyvästä tiedosta nykyaikaisia meidän kaikkien liikkumista helpottavia paikkatieto- ja karttatuotteita, sekä digitaalisina tuotteina että perinteisinä painettuina karttoina. Karttakeskus tuottaa karttoja mm. autoiluun, matkailuun, ulkoiluun ja veneilyyn sekä erilaisia karttoihin, retkeilyyn ja matkailuun liittyviä kirjoja. Karttakeskus Oy on osa Affecto-konsernia.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Merikarttasarjat soveltuvat mittakaavansa ja tarkkuutensa puolesta saaristo- ja rannikkonavigointiin.
Tweettaa
Merikarttasarja on kierresidottu karttalehtiö, joka on pakattu muovitaskuun.
Tweettaa