Suomen tunnetuimmalle vaellusreitille uusi opas - Karhunkierros Retkeilyopas

Report this content

Tunnetun retkeilytoimittaja Jouni Laaksosen kirjoittama uusittu Karhunkierroksen retkeilyopas sisältää tarkat kuvaukset Karhunkierroksen vaihtoehdoista ja alueen päiväreiteistä. Kirja on ehdoton kumppani ensi kertaa Karhunkierrokselle suuntaavalle ja antaa uutta kokeneellekin Oulangan-kävijälle.

Ensimmäisen kerran jo 1954 viitoitettu Karhunkierros on yksi Suomen suosituimmista vaellusreiteistä. Nyt julkaistu retkeilyopas kuvaa tarkasti Karhunkierroksen eri vaihtoehdot ja kaikki Ruka–Oulanka-alueen päiväreitit. Kirjasta löytyvät reittikuvaukset ja alueen ulkoilukartta samoissa kansissa. Kaikkiaan kirjassa esitellään noin 20 erilaista reittiä. Lisäksi neuvotaan, kuinka pienilläkin poikkeamilla reiteiltä pääsee näkemään muun muassa huikeita vesiputouksia, näköaloja ja luolia.

"Karhunkierros on huikea reitti, ja tyystin erilainen kesän ja syksyn eri kuukausina. Lisäksi Oulanka-Ruka-alueella on keskenään hyvin erilaisia päiväreittejä, jotka sopivat mainiosti lapsiperheillekin", kertoo Jouni Laaksonen, joka ihastui Kuusamoon jälleen uudestaan kirjaa tehdessään.

Kirjan avulla myös oppii, milloin ja minne kannattaa suunnata, jos haluaa nähdä neidonkengän, tikankontin, tummaneidonvaipan tai muita Oulangan kansallispuiston kasviharvinaisuuksia. Luonnonnähtävyyksien lisäksi oppaassa esitellään alueen mielenkiintoiset kulttuurihistorialliset kohteet.

Lisätietoa ja arvostelukappaleet

Mikko Lantz, tuotepäällikkö, Karttakeskus Oy
mikko.lantz@karttakeskus.fi
puh. 020 5777 421

Tuotetietoa

  • Kierresidottu opaskirja 17 × 21 cm, 96 sivua
  • ISBN 978-952-266-438-9
  • Kirjastoluokka 79.4
  • Suositushinta 24,90 €
  • Ilmestynyt huhtikuussa 2016

Esimerkkiaukeamia:
https://issuu.com/karttakeskus/docs/karhunkierros_retkeilyopas

Tuotekuvat:
http://karttakeskus.kuvat.fi/kuvat/Karttakeskuksen+kustannustuotteet/Karhunkierros+retkeilyopas/

Karttakeskus on karttaosaamisen ja paikkatiedon ammattilainen, joka on erikoistunut jalostamaan sijaintiin liittyvästä tiedosta nykyaikaisia meidän kaikkien liikkumista helpottavia paikkatieto- ja karttatuotteita, sekä digitaalisina tuotteina että perinteisinä painettuina karttoina. Karttakeskus tuottaa karttoja mm. autoiluun, matkailuun, ulkoiluun ja veneilyyn sekä erilaisia karttoihin, retkeilyyn ja matkailuun liittyviä kirjoja. Karttakeskus Oy on osa Affecto-konsernia.

Multimedia

Multimedia