Kaurajuoman käyttö kasvaa – Kaurajuoma maistuu erityisesti smoothiessa ja kahvin kanssa
Kouvolalaisen elintarvikealan perheyrityksen Kaslinkin teettämän tutkimuksen* mukaan kaurajuoman käyttö on selkeässä kasvussa: 58 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kaurajuoman käyttäjistä kertoo käytön lisääntyneen viime aikoina. Vastaajista 26 prosenttia sanoo käytön lisääntyneen selvästi. Eniten kaurajuomaa käytetään smoothiessa ja kahvin kanssa.
Kaslinkin Foodwestillä teettämän tutkimuksen vastaajista 54 % sanoo käyttävänsä kasvipohjaisia tuotteita vähintään kerran viikossa, 41 % useita kertoja viikossa. Kyselyyn vastasi sata kaurajuoman käyttäjää tai henkilöä, jotka ovat kiinnostuneita käyttämään kasvipohjaisia juomatuotteita.
– Kaura ei ole ohimenevä trendi, vaan se on tullut jäädäkseen. Tultuaan markkinoille kaksi vuotta sitten kaurapohjaiset Aito-tuotteet ovat rikkoneet myyntiennätyksiä lähes kuukausittain. Kasvipohjaiset tuotteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa ostoskoreissa – jo 81 % suomalaisista on kokeillut kasvipohjaisia tuotteita. Kulutustottumukset muuttuvat, kun kokeilu muuttuu säännölliseksi käytöksi, kertoo luova johtaja Juha-Petteri Kukkonen, joka on myös yksi Kaslinkin kolmesta omistajaveljeksestä.
Pohjaksi smoothielle tai kaveriksi kahville
Suosituin käyttötapa kaurajuomalle ovat tutkimuksen mukaan smoothiet, joihin kaurajuomaa voisi käyttää 75 % vastaajista. Kahviin kaurajuomaa voisi lorauttaa 68 % vastaajista, ja 60 % voisi keittää kaakaon kaurajuomaan. 59 % vastaajista käyttää kaurajuomaa leivonnassa ja ruoanlaitossa.
– Kaurajuomaa on helppo käyttää ihan samalla tavalla kuin maitoakin. Etenkin kesällä raikkaat smoothiet ja viilentävät jääkahvit syntyvät helposti kaurajuomasta, ja valitsemalla gluteenittoman kaurajuoman, ne maistuvat paitsi maidotonta, myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville, Kukkonen jatkaa.
Kaurajuomien lisäksi kotimaiseen Aito-tuoteperheeseen kuuluu myös kauravälipaloja, proteiinilisättyjä kauravälipaloja sekä makeita ja suolaisia leivonta- ja ruoanlaittotuotteita.
Kesän raikas mansikkasmoothie
Maidoton ja gluteeniton mansikkasmoothie kätkee sisäänsä ravitsevan ja yllättävän kasviksen kukkakaalin, joka tuo smoothieen kermaista pehmeyttä!
- 2 dl Aito Kaurajuomaa
- 100 g pakastettua kukkakaalia
- 1 pakastettu banaani
- 1 rkl vaahterasiirappia (tai muuta makeuttajaa maun mukaan)
- 200 g (noin 3-4 dl) mansikoita
- Tarjoiluun ja koristeluun: mansikoita ja mintun lehtiä
Pese kukkakaalin kukinnot ja pakasta. Voit myös halutessasi höyryttää kukkakaalia pehmeäksi ennen pakastamista. Pakasta myös kuorittu ja muutamaan osaan pilkottu banaani. Anna kukkakaalin ja banaanin olla pakastimessa yön yli tai vähintään 2 tuntia. Sekoita kaikki smoothien ainekset blenderissä ja nauti.
*Kaurajuoman kuluttajatutkimus, Foodwest 2019, n=100
Tuotetiedot
Aito Kaurajuoma, 1l ja 250 ml, on raikas kaurajuoma, joka sopii niin ruoanlaittoon ja leivontaan kuin sellaisenaan nautittavaksi. Kaurajuomaan on lisätty kalsiumia, D2-vitamiinia, B12-vitamiinia, riboflaviinia, foolihappoa ja jodia. Maidoton, laktoositon ja gluteeniton tuote valmistetaan kotimaisesta kaurasta. Hinta noin 1,69 euroa / 1 l ja 0,69 euroa / 250 ml.
Aito Kaurajuoma Barista, 1 l ja 250 ml, on täyteläinen kaurajuoma, joka sopii erityisen hyvin kahvin ja muiden kuumien juomien kanssa nautittavaksi joko sellaisenaan tai kuumaksi tai kylmäksi vaahdotettuna. Kaurajuoma Barista sopii hyvin myös erikoiskahvien valmistamiseen ja latte artin luomiseen, sekä ruoanlaittoon ja leivontaan. Kaurajuomaan on lisätty kalsiumia, D2-vitamiinia, B12-vitamiinia, riboflaviinia, foolihappoa ja jodia. Maidoton, laktoositon ja gluteeniton kaurajuoma valmistetaan kotimaisesta kaurasta. Hinta noin 1,99 euroa / 1 l ja 0,99 euroa / 250 ml.
Aito Kaurajuoma Luomu, 1l, on raikas, kotimaisesta luomutäysjyväkaurasta valmistettu kaurajuoma, joka sisältää vain kolmea raaka-ainetta: kauraa, vettä ja suolaa. Maidoton ja laktoositon tuote valmistetaan kotimaisesta kaurasta. Hinta noin 1,59 euroa.
Lisätiedot
Luova johtaja Juha-Petteri Kukkonen, petteri.kukkonen@kaslink.fi, puh. 040 770 2319
Tuotenäytteet
Viestintäpäällikkö Maria Rämö, maria.ramo@kaslink.fi, puh. 040 847 1020
Kuvia toimitukselliseen käyttöön: https://kaslink.emmi.fi/l/Ln9zJ9mSFcMp
Kaslink valmistaa laadukkaita elintarvikkeita pohjoisen puhtaista raaka-aineista vastuullisia periaatteita noudattaen. Kouvolasta kotoisin oleva perheyhtiö on yksi suurimmista kotimaisista jokapäiväisten ruoanlaittotuotteiden, juomien ja välipalojen valmistajista, ja sen valmistamia tuotteita myydään jo yli 15 maassa Euroopassa sekä Kiinassa. Kolmen Kukkosen veljeksen omistaman yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 65 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 170 henkilöä Kouvolassa ja Helsingissä. Kaslinkin on perustanut vuonna 2001 nykyomistajien Tuomas, Juha-Petteri ja Matti Kukkosen isä Raino Kukkonen ja yritys on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista yrityksistä 2000-luvulla. Kaslinkille on myönnetty Great Place to Work © -sertifikaatti.
Kaslinkin brändiportfolioon kuuluvat kaurapohjainen Aito-tuoteperhe, maitobrändit Maire ja Koria, vesibrändi Vesi sekä kastikebrändi Nordic Cuisine. www.kaslink.fi