Joulukauppa käy talouden epävarmuudesta huolimatta

Report this content

Kuluttajat ja kauppiaat uskovat, että tänä vuonna jouluostoksiin kulutetaan lähes edellisvuosien tahtiin epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Myös verkkokauppojen odotetaan kasvattavan tänä jouluna suosiotaan.

Talouskriisi ei näytä vaikuttavan merkittävästi kuluttajien joulusuunnitelmiin. Epävarmuuden lisääntymisestä huolimatta valtaosa kuluttajista ei aio tinkiä joulun ajan kulutuksestaan. Kaupan liiton kuluttajille tekemän kyselyn mukaan 78 prosenttia kuluttajista aikoo käyttää joulun valmisteluun rahaa joko saman verran tai enemmän kuin vuosi sitten. Myös joululahjoihin noin 74 prosenttia kuluttajista aikoo käyttää joko saman verran tai enemmän rahaa kuin viime vuonna.

Joulukulutustaan pienentävien määrä on kuitenkin hieman lisääntynyt viime vuodesta. Vuosi sitten samaan aikaan joulun valmistelussa kulutustaan suunnitteli vähentävänsä 13 prosenttia kuluttajista, kun tänä vuonna määrä on noussut 20 prosenttiin. Samoin joululahjahankinnoissa kulutustaan vähentävien osuus on kasvanut muutamalla prosenttiyksiköllä 24 prosenttiin.

”On yllättävää, etteivät synkät talousuutiset ole vaikuttaneet kuluttajien suunnitelmiin tämän enempää. Lapsiperheillä varovaisuus on kuitenkin lisääntynyt hieman viime vuodesta”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.

Reippaimmin rahaa jouluhankintoihin käyttävät edellisvuosien tapaan työssä käyvät pariskunnat ja lapsiperheet.

”Lapsiperheet aikovat tänä vuonna hankkia varsinkin viihde-elektroniikan laitteita ja niihin sisältöä sekä pelejä, leluja ja lastenvaatteita. Työssä käyvät aikuistaloudet hankkivat varsinkin viihde-elektroniikkaa, kirjoja, alkoholia ja vaatteita. Eläkeläistaloudet puolestaan hankkivat vaatteiden ja kirjojen lisäksi sukulaislapsille lastenvaatteita ja leluja”, Kurjenoja listaa.

Päivittäistavarakauppa voi odottaa joulua levollisemmin mielin kuin muu vähittäiskauppa, sillä ruuasta ei aiota tinkiä ja sen ostoa aiotaan lisätä eniten viime vuoteen verrattuna.

Yrityksillä luottamusta joulukaupan kehittymiseen

Kaupan liitto on selvittänyt myös kaupan alan yritysten odotuksia joulumyynnin onnistumisesta. Kyselyn mukaan odotuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuodesta, sillä yli puolet yrityksistä odottaa viime vuoden tapaan joulumyynnin kasvavan vähintään 3 prosenttia. Vajaa viidennes yrityksistä ei odota myynnin kasvavan lainkaan.

”Toiveikkaimmin joulua odotetaan päivittäistavarakaupassa ja muodin erikoiskaupassa sekä – yllättävää kyllä – rautakaupassa, jossa ei varsinaista joulusesonkia edes ole. Pienimmät kasvuodotukset ovat puolestaan huonekalujen ja sisustuksen sekä urheiluvälineiden erikoiskaupassa”, Kurjenoja sanoo.

Perinteisten ruokien, juomien, makeisten, pehmeiden pakettien, kosmetiikan ja joulukukkien lisäksi kauppa odottaa tänä vuonna myyvänsä erityisen hyvin älypuhelimia, viihde-elektroniikkaa, uutuuskirjoja, tietokone- ja konsolipelejä sekä edullisia koruja ja pientyökaluja.

Jouluapulaisia kaupan alalle ennustetaan palkattavan tänä vuonna noin 3 000. Määrä on jonkin verran vähemmän kuin vuosi sitten. Paljon jouluisin lisäapuvoimaa tarvitsevien tavaratalojen ja markettien odotetaan kuitenkin palkkaavan apulaisia yhtä paljon kuin vuosi sitten. Viimevuotista vähemmän lisätyövoimaa palkataan lähinnä muodin ja urheiluvälineiden erikoiskauppoihin.

Joulukaupan odotetaan käynnistyvän toden teolla joulukuun alkaessa. Valtaosa kauppiaista (73 %) odottaa veronpalautusten vilkastuttavan joulumyyntiään, mutta vilkkaimmaksi joulumyynnin viikonlopuksi ennakoidaan joulua edeltävää viikonloppua.

Tamperelaiset ostavat innokkaimmin verkosta

Verkkokauppa on tänä vuonna selvä joulukaupan trendi maailmalla, ja sen käytön ennustetaan kasvavan huimasti. Sama trendi näkyy myös Suomessa.

Verkkokauppaa jouluhankinnoissaan käyttävät ovat erittäin tärkeä asiakasryhmä suomalaiselle vähittäiskaupalle, niin kivijalkamyymälöille kuin verkkokaupoillekin, sillä verkkokaupoissa asioivat aikovat käyttää muita enemmän rahaa jouluun.

Viime vuonna verkkokauppaa jouluhankintoihinsa aikoi käyttää 38 prosenttia aikuisista. Tänä vuonna määrä on noussut jo 50 prosenttiin. Innokkaimmin verkkokauppoja aiotaan käyttää jouluostosten tekoon Tampereella.

Verkkokaupan käyttöä lisäävät etenkin miehet. Hyvin toimivalla verkkokaupalla voikin nyt houkutella miesasiakkaita, jotka eivät ehkä halua viettää aikaansa varsinaisissa myymälöissä.

”Suomalaisen kaupan kannalta ikävä kääntöpuoli miesten verkkokaupan käytön huimassa kasvussa on se, että miehet ostavat naisia hanakammin ulkomaisista verkkokaupoista”, Kurjenoja huomauttaa.

Kaupan liitto seuraa joulukaupan kehittymistä sekä kuluttajien jouluostosaikeiden että yritysten joulukaupan näkymien osalta. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa. Tutkimusta varten haastatellaan kaikkiaan 2 200:aa kuluttajaa. Tiedot yritysten odotuksista taas perustuvat Kaupan liiton jäsenpaneeliin.

Liitteet:

Joulukauppakysely 2011

Joulukauppakysely - alueelliset tulokset 2011

Lisätiedot: pääekonomisti Jaana Kurjenoja, Kaupan liitto, p. (09) 1728 5134, 040 820 5378, jaana.kurjenoja@kauppa.fi 

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi