Kaupan työllisyys ja investoinnit vähenevät

Report this content

Suomen suurin työllistäjä, kaupan ala, on aloittanut työvoiman määrän sopeuttamisen. Alkuvuonna alalta hävisi tuhansia työpaikkoja. Kaupan liiton ennusteen mukaan kaupan työllisyyden lisäksi myös investoinnit vähenevät tänä vuonna, kun kaupan kasvu pysähtyy.

Velkakriisi ja hidas talouskasvu alkavat näkyä kaupan alalla toden teolla ensi vuonna, jolloin kaupan myynti supistuu. Tänä vuonna alhainen korkotaso on tukenut yksityistä kulutusta ja velkaantumista, joten alkuvuodesta vähittäiskaupan hintavaihteluista puhdistettu myynnin määrä kasvoi vielä varsin hyvin.

Alhaiset korot tukevat kulutusta myös loppuvuonna, vaikka kuluttajien odotukset omasta taloudellisesta tilanteestaan ovatkin jo hiipuneet lähes vuoden 2008 lopun ja 2009 alun tasolle. Kaupan liiton ennusteen mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan myynnin määrä kasvaa prosentin. Ensi vuonna kuitenkin velkakriisi, kasvava työttömyys, olematon talouskasvu ja viljan hinta syövät vähittäiskaupan kasvun kokonaan.

Vähittäiskauppa aloitti vaikeisiin aikoihin sopeutumisen jo alkuvuodesta työllisyyttä vähentämällä. Pelkästään toisella vuosineljänneksellä vähittäiskaupasta väheni lähes 8 000 työpaikkaa. Kaupan liitto ennustaa, että vähittäiskaupan työllisyys pienenee tänä vuonna kaksi prosenttia, eikä ensi vuonnakaan kasvua ole luvassa.

”Työllisyyden vähentymiseen on kaksi syytä. Ensinnäkin kauppa sopeutuu heikkoihin kysyntänäkymiin. Toiseksi työpaikkojen määrää leikataan työn korkean hinnan takia”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja valottaa.

Tukkukaupassa taas teollisuustuotannon, yksityisten investointien ja rakentamisen hidastuminen sekä vähittäiskaupan hidas kasvu jättävät myynnin määrän tänä vuonna viime vuoden tasolle. Ensi vuonna vientinäkymien heikentyminen edelleen ja vähittäiskaupan kasvun pysähtyminen painavat tukkukaupan myynnin määrän jo kaksi prosenttia miinukselle.

Työllisyys tukkukaupassa alkoi kääntyä laskuun jo viime vuoden lopulla. Tukkukauppa sopeuttaa työllisyyttään heikoissa kasvunäkymissä edelleen, ja liiton ennusteen mukaan työllisyys pienenee prosentin niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Autokaupassa sen sijaan myynnin määrän ennustetaan pienenevän jo tänä vuonna kaksi prosenttia, vaikka alkuvuonna autokauppa kasvoikin neljänneksen. Kuluttajien ostoaikeet ovat kuitenkin heikentyneet, ja myynti pienenee toisella vuosipuoliskolla. Ensi vuonna myynnin määrä vähenee vielä prosentin.

Autokaupan työllisyys on ollut kovassa kasvussa viime vuoden puolivälistä lähtien, mutta työvoiman vähentäminen alkaa vuoden loppupuoliskolla. Hyvän alkuvuoden ansiosta autokaupan työllisyys kasvaa kuitenkin tänä vuonna kaikkiaan puoli prosenttia. Ensi vuonna vähennystä on tulossa jo neljä prosenttia.

Kaupan investoinnit pienenevät

Kauppa on yksi Suomen suurimmista investoijista. Viime vuonna kaupan investointien määrä kasvoi vielä 7 prosenttia, vaikka rakennusinvestoinnit jo supistuivatkin. Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemän kyselyn mukaan kaikkiaan kaupan investoinnit pienenevät tänä vuonna, kun kysyntänäkymät heikentävät investointiaikeita viime vuodesta.

Rakennusinvestoinnit pienenevät edelleen tänä vuonna ja ovat suurelta osin saneerausta. Myös kone- ja laiteinvestoinnit ovat laskussa. Kone- ja laiteinvestoinnit ovat pääosin vanhan laitteiston uusimista, ei toiminnan laajentamista. Myöskään autokalustoon ei investoida entiseen malliin, sillä noin puolet kaupan yrityksistä ilmoittaa, ettei aio hankkia uutta autokalustoa tänä vuonna.

”Ensi vuosi on koko kaupassa erittäin vaikea. Kaupan merkitys työllistäjänä ja investoijana on niin suuri, että kaupan vaikeudet näkyvät koko taloudessa”, Kurjenoja ennakoi.

”Uhkaavaa taantumaa ei saa syventää veropolitiikalla. Arvonlisäverotuksen kiristys ensi vuonna pitää perua ja yritysverotusta keventää. Julkisen sektorin koko pitää sopeuttaa yksityisen sektorin maksukyvyn mukaan. Talouskasvua ei saada aikaan verotusta kiristämällä”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala linjaa.

Liite:

Kaupan näkymät 2012 - 2013

Lisätiedot:

pääekonomisti Jaana Kurjenoja, p. (09) 1728 5134, jaana.kurjenoja@kauppa.fi

toimitusjohtaja Juhani Pekkala, p. (09) 1728 5111, 0400 419 560, juhani.pekkala@kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Liitteet & linkit