Ostovoimaa leikkaamalla ei turvata talouskasvua

Report this content

Kaupan liitto on pettynyt hallituksen kehysriihessä tänään tehtyyn päätökseen nostaa arvonlisäveroa. Päätöksellään hallitus leikkaa yksityisten kansalaisten ostovoimaa ja syö palvelualojen kehittymismahdollisuuksia.

”Arvonlisäveroprosentin nosto yhdellä yksiköllä nostaa hintatasoa 0,8 prosenttia. Hallitus kiristää omilla toimillaan inflaatiota juuri nyt, kun hintatason nousu alkaa hidastua”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala toteaa.

Hallitus leikkaa toimillaan yksityisten ihmisten ostovoimaa ja syö palvelualojen kehittymismahdollisuuksia.

”Käsitys siitä, että arvonlisäverolla verotettaisiin ulkomaista työtä, on virheellinen. Kauppa jos mikä työllistää ja toimii Suomessa. Arvonlisävero osuu nimenomaan suomalaiseen kauppaan ja tuotantoon. Se kohtelee suhteessa aivan samalla tavalla niin ulkomailla kuin Suomessakin tehtyjä tuotteita, ja kuitenkin Suomen korkeamman kustannustason vuoksi vero nostaa suomalaisen leivän hintaa enemmän kuin virolaisen.”

Palvelualojen toimintaedellytysten heikentäminen lyö myös poskelle hallituksen tavoitetta parantaa nuorisotyöllisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Kauppa ja palvelualat ovat suurimmat yksityisen sektorin nuorten työllistäjät. Ostovoiman leikkaaminen ja inflaation kiristäminen eivät auta nuorten työllistämistä vaan uhkaavat pahentaa ongelmia.

”Hallituksen tulisi nyt pysähtyä pohtimaan sitä, millaisen laajemman näköalan hallituksen veropolitiikka tarjoaa. Tuntuu hyvin näköalattomalta tarttua työn verotuksen ja arvonlisäverotuksen kiristämiseen eli ostovoiman kasvun leikkaamiseen. Huolimatta muista toimenpiteistä, hallituksen päätökset eivät turvaa talouskasvua."

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Juhani Pekkala, p. (09) 1728 5111, 0400 419 560, juhani.pekkala@kauppa.fi

pääekonomisti Jaana Kurjenoja, p. (09) 1728 5134, 040 820 5378, jaana.kurjenoja@kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi