Venäläisten ostosmatkailu lyö ennätyksiä

Report this content

Venäläismatkailijoiden määrä Suomessa on kasvanut tänä vuonna hurjaa vauhtia. Venäläisten matkojen ja yöpymisten määrä Suomessa on ensimmäisen puolen vuoden aikana lisääntynyt lähes viidenneksen viime vuodesta. Tax-free-ostoksia venäläiset taas ovat tehneet tammi-syyskuussa yli neljänneksen viimevuotista enemmän. Jotta Suomi kiinnostaa jatkossakin, on palveluiden oltava saatavilla ja tarjonnan oltava tarpeeksi houkuttelevaa.

Kaupan liitto on selvittänyt venäläisten matkailua Suomessa. Viime vuonna venäläismatkailijat kuluttivat Suomessa lähes miljardi euroa. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämän vuoden tammi-syyskuussa tax-free-ostokset ovat kasvaneet jo 26 prosenttia*.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tekemien rajahaastatteluiden mukaan venäläisten ostosmatkailu on viime vuosina ollut kovassa kasvussa. Tänä vuonna 77 prosenttia Suomeen tulijoista tulee ostoksille, kun vuonna 2006 osuus oli 50 prosenttia. Vastaavasti työmatkailun osuus on pienentynyt. Kun vuonna 2006 vajaa kolmannes kaikista matkoista oli työmatkoja, tänä vuonna prosenttiosuus on enää 9.

Ostosmatkat ajoittuvat eritoten tammikuulle ja marraskuulle, jolloin venäläisillä on kansallisia juhlapäiviä. Tammikuussa, jolloin venäläiset viettävät uutta vuotta, ostosmatkalla tullaan Helsinkiin. Marraskuussa ostosmatkat suuntautuvat taas lähemmäksi rajaa, muun muassa Lappeenrantaan, Imatralle tai Joensuuhun.

Venäläiset lapsiperheet käyttävät palveluita

Useimmiten Venäjältä käydään Lappeenrannassa, Helsingissä ja Imatralla. Eniten vierailijoita tulee Pietarin alueelta, lähes 80 prosenttia kaikista venäläismatkailijoista. Helsinki vetää kuitenkin suhteessa eniten moskovalaisia. Kotkan ja Haminan alueelle taas tullaan Viipurista.

Eniten venäläiset ostavat Suomesta elintarvikkeita. Pietarilaiset hankkivat muita enemmän aikuisten vaatteita. Moskovalaiset taas käyttävät palveluita eivätkä haali tavaraa muiden tavoin. Viipurilaiset vievät keskimääräistä enemmän taloustavaroita ja varaosia kotiinsa, mutta palvelut eivät heitä juuri kiinnosta.

”Lapsiperheet ovat suomalaisten kannalta hyviä kuluttajia. He käyttävät sekä palveluita että tekevät ostoksia muita ryhmiä enemmän. Innokkaimpia shoppailijoita ovat naiset. Palveluntarjoajien kannattaisikin huomioida erityisesti näitä asiakasryhmiä”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Kaiken kaikkiaan venäläiset ovat hyvin tyytyväisiä Suomeen matkailumaana. Varsinkin turvallisuutta arvostetaan. Laivalla Suomeen saapuvat ovat kuitenkin selvästi muita kriittisempiä. Laivamatkustajia närästää etenkin luonnonläheisyyden puute, eikä palvelutarjontakaan vastaa odotuksia.

Varakkaista kilpaillaan

Tyytyväisyydestä huolimatta Suomi ei ole itsestään selvä kohdemaa varsinkaan varakkaimmille venäläisille, joiden suosituin matkakohde Suomessa on Helsinki.

Varakkaimmat tekevät muita venäläisiä harvemmin päivän ostosmatkoja Suomeen. He vierailevat täällä muita useammin työ- ja lomamatkoilla ja myös yöpyvät. He voivat tehdä kalliitakin kertaostoksia. He arvostavat Suomessa varsinkin turvallisuutta ja luonnonläheisyyttä, mutta kulutusmahdollisuuksien monipuolisuus ei aivan tyydytä.

”Laaja tarjonta ja asiakasystävälliset aukioloajat muualla voivatkin olla vaarallinen yhdistelmä Suomelle venäläisistä kilpailtaessa. Suomen palvelusektorille on kuitenkin todella tärkeää, että venäläisten kulutus Suomessa jatkaisi kasvuaan”, Kurjenoja muistuttaa.

* Luvut perustuvat matkailijoiden ostoksista arvonlisäveron palauttavan yrityksen, Global Blue Finlandin, tilastoihin.

Taustatietoa tutkimuksesta

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy haastatteli tammi-elokuun aikana 6 378 Suomesta lähtevää ja 1 082 Suomeen saapuvaa, vähintään 15-vuotiasta venäläistä. Haastattelut tehtiin Imatran, Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemilla, junassa Vainikkalan ja Helsingin välillä, risteilyaluksella Helsingin ja Pietarin välillä sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Lisäksi juna-, laiva- ja linja-automatkustajia haastateltiin heidän lähtiessään Pietarista tai palatessaan sinne. TAK Oy on suunnitellut ja toteuttanut otoksen. Otoskokoon perustuva otantavirhe on enintään 1,2 %.

Liite: Venäläismatkailijat Suomessa -tutkimus

Lisätiedot:

Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja, p. (09) 1728 5134, jaana.kurjenoja@kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Avainsanat: