Verkkohaut paljastavat kesän ostoaikeet

Report this content

Kesällä kaupan myyntitilastojen kärjessä keikkuvat perinteiset tuoteryhmät. Kesäaikaan osuu muun muassa rautakauppojen ja puutarha-alan tuotteiden kuumin sesonki. Kaupan sesongit näkyvät myös internetin kautta tehdyissä tiedonhaussa – ja yhä enenevässä määrin tietoa haetaan myös mobiilisti. Verkkohauista voikin päätellä kuluttajien ostoaikeita.

Kaupan liiton kokoamien tilastojen mukaan vähittäiskauppa tekee kesän aikana 35 prosenttia koko vuoden liikevaihdostaan. Viime vuoden touko-elokuussa vähittäiskaupan liikevaihto oli runsaat 13 miljardia euroa.

Kesä on vilkkainta sesonkia esimerkiksi venekaupassa, jossa kesäkuukausien liikevaihto on yli puolet koko vuoden liikevaihdosta. Puutarha- ja rautakaupassakin kesällä kertyy noin 40 prosenttia.

Puutarha-alan ja kukkien myynnin sesonki alkaa käynnistyä jo huhtikuussa ja kuumimmillaan se on touko-kesäkuussa. Toukokuussa lähestyvä kesä ja erilaiset juhlapäivät lisäävät kukkien ja kasvien myyntiä jopa 93 prosenttia keskimääräistä kuukausimyyntiä suuremmaksi.

Hakukoneyhtiö Googlen* keräämistä tiedoista selviää, että alkukesän puutarhasesonki näkyy myös verkon kautta tehtävissä tietojen hauissa, sillä pihaan ja puutarhaan liittyvät haut ovat huipussaan aivan toukokuun lopussa. Puutarhaan liittyvät tiedonhaut alkavat kuitenkin kasvaa jo maalis-huhtikuussa. Pyöräilyn ja veneilyn ensimmäiset hakupiikit ovat puolestaan huhtikuussa.

Kuluttajien remonttiaikeet lisääntymässä?

Rautakaupan huippusesonki alkaa perinteisesti toukokuussa, mutta kuukausimyynti on keskimääräistä suurempaa aina lokakuulle asti. Touko-kesäkuussa rakentaminen ja remontointi nostavat alan liikevaihtoa neljänneksen kuukausikeskiarvoa suuremmaksi.

Myös rautakaupan sesonki näkyy verkkohauissa. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä remontteihin ja rakentamiseen liittyvät Googlen tiedonhaut kasvoivat 11 prosenttia viime vuodesta. Sesongista huolimatta kasvu ei ole itsestäänselvyys, sillä samaan aikaan esimerkiksi pihaan ja puutarhaan liittyvät haut pienenivät viidellä prosentilla. Tahmeasta alkuvuodesta kärsineelle rautakaupalle lisääntyneet verkkohaut voivatkin merkitä valoisampia aikoja.

”Remontointiin liittyvän tiedonhaun kasvu vastaa omien indikaattoriemme antamaa kuvaa siitä, että kuluttajien remonttiaikeet olisivat juuri nyt suhteellisen korkealla. Rakennusalan taantumasta huolimatta tämä antaa hieman toivoa rautakaupalle. Vaikeita aikoja elävälle rautakaupalle onkin nyt erityisen tärkeää tavoittaa asiakkaita myös monikanavaisesti”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Kesällä käyvät kaupaksi myös vaatteet, joiden myyntisesonki ajoittuu toukokuulle. Tämä on havaittavissa myös verkon tiedonhakutilastoista, sillä tuolloin miesten pukuihin liittyvät tiedonhaut ovat huipussaan. Arkeen palaaminen taas alkaa näkyä loppukesästä, kun lastenvaatteisiin liittyvät tiedonhaut kasvavat elokuussa.

Grillaussesonkiin varaudutaan jo hyvissä ajoin, sillä grillausohjeita haetaan verkosta innokkaasti jo toukokuussa. Suurimmillaan grillaukseen liittyvät haut ovat kesäkuussa. Myynnillisesti päivittäistavarakaupan kuumin kesäsesonki on kuitenkin vasta heinäkuussa.

Kesällä haetaan tuotetietoa mobiilisti

Kaupan tuotteisiin liittyvissä tiedonhauissa mobiililaitteiden merkitys kasvaa varsinkin kesällä. Googlen mukaan viime vuonna mobiilihaut kasvoivat toukokuusta heinäkuuhun 33 prosenttia, kun tietokoneilla tehdyt haut pienenivät 14 prosenttia.

Tämän vuoden toukokuussa muun muassa pihaan ja puutarhaan sekä huonekaluihin liittyvistä tietojen hauista jo 21 prosenttia tehtiin mobiilisti.

*Verkkohakuja koskevat tiedot perustuvat Googlen sisäiseen dataan.

Liite: Vähittäiskauppa kesällä 2013

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi