Verkkokauppa ylitti viime vuonna 10 miljardin rajan

Report this content

Suomalaiset ostivat viime vuonna verkosta tavaroita ja palveluita yhteensä yli 10 miljardilla eurolla. Kasvua edellisvuodesta kertyi 10 prosenttia. Verkkokauppa vähittäiskaupan tuotteilla kasvoi koko verkkokauppaa nopeammin.

Verkko-ostamisesta on tullut yhä suositumpaa. Asiakkuusmarkkinointiliiton, Kaupan liiton ja TNS Gallupin tuoreen Verkkokauppatilaston mukaan suomalaiskuluttajien käymän verkkokaupan arvo kipusi viime vuonna 10,1 miljardiin euroon. Lukuun sisältyvät verot ja toimituskustannukset. Ulkomaisen verkkokaupan osuus potista on 13 prosenttia.

Eniten verkosta ostettiin edellisvuoden tapaan matkailuun ja liikenteeseen liittyviä tuotteita ja palveluja. Esimerkiksi matkailupalveluja suomalaiset ostivat viime vuonna verkosta lähes 3,6 miljardin euron arvosta.

Matkailupalveluiden ostamista ovat lisänneet etenkin miehet. Yhä useampi mies on myös ostanut ulkomaisesta verkkokaupasta kulutus- ja viihde-elektroniikkaa, autotarvikkeita ja varaosia sekä tietokone- tai konsolipelejä. Naiset taas ovat lisänneet hieman asusteiden, junalippujen ja kirjojen ostamista.

Verkon vähittäiskauppa kasvoi rivakasti

Vähittäiskaupan tuotteiden verkkokauppa oli viime vuonna 3,3 miljardia, joka on lähes 8 prosenttia* arvonlisäverollisesta vähittäiskaupan liikevaihdosta Suomessa. Kasvua edellisvuodesta kertyi peräti 14 prosenttia, eli enemmän kuin koko verkkokaupassa keskimäärin. Kasvu oli myös selvästi nopeampaa kuin koko suomalaisen vähittäiskaupan kasvu, joka oli viime vuonna 5,2 prosenttia.

Vähittäiskaupan tuotteista eniten verkon kautta hankittiin erilaisia elektroniikan tuotteita. Seuraavaksi suurimmat vähittäiskaupan tuoteryhmät olivat pukeutuminen, musiikki ja elokuvat sekä sisustus- ja puutarhatuotteet.

Erityisen nopeaa verkkokaupan kasvu on ollut elintarvikkeiden tuoteryhmässä, joka kasvoi lähes 80 prosenttia edellisvuodesta.

”Elintarvikkeiden verkkokaupan hurjaan kasvuun löytyy selitys sekä kotimaisen tarjonnan laajenemisesta että varsinkin ulkomaisten tilausten rajusta noususta. Tähän lienee syynä etenkin viinien verkkokaupan suosion kasvu. Elintarvikkeiden verkkokauppa on kuitenkin vielä hyvin pientä, joten kasvuluvutkin näyttävät sen takia suurilta”, TNS Gallupin Digital-yksikön johtaja Ville Wikström sanoo.

Tarjonnan laajeneminen näkyy myös jalkineiden verkkokaupassa, joka harppasi neljänneksen edellisvuodesta. Myös lemmikki- ja eläinharrastustuotteita ostettiin verkosta yli 20 prosenttia aiempaa enemmän.

Suomalaisista verkkokaupoista vähittäiskaupan tuotteita ostettiin 13 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ulkomaisista verkkokaupoista tehdyt ostokset lisääntyivät 15 prosenttia.

”On hienoa huomata, että kotimaisen verkkokaupan kasvu on pysynyt lähes ulkomaisen tahdissa. Kun kotimaisen vähittäiskaupan tarjonta verkossa kasvaa, kuluttajat eivät niin helposti siirry ulkomaisten verkkokauppojen asiakkaiksi”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala iloitsee.

Erityisen tärkeää monikanavaisuuden ja verkkokaupan kehittäminen on erikoiskaupalle, jonka tuotteista jo lähes viidennes ostetaan verkon kautta. Kasvu on kuitenkin avannut ovia uusille yrittäjille, jotka ovat onnistuneet valloittamaan markkinoita nopeastikin. Näin on käynyt esimerkiksi jalkineiden verkkokaupassa.

"Verkkokauppa muuttaa monella tavalla kaupan ja ostamisen rakenteita. Yrityksen digitaalinen kyvykkyys määrittää pitkälti yrityksen kasvupotentiaalin", Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko tiivistää.

Arvonlisäveron korotus uhkaa kotimaista kauppaa

Tutkimuksen yhteydessä kysyttiin lähes 3 000:lta yli 15-vuotiaalta suomalaiselta arvonlisäverotuksen vaikutuksista verkko-ostoksiin. Kyselyn mukaan 45 prosenttia aikoo siirtää todennäköisesti tai mahdollisesti kulutustaan ulkomaisiin verkkokauppoihin, jos suunniteltu arvonlisäveron korotus siirtyy Suomessa hintoihin. Kolmasosa sanoo, ettei hintatasolla ole vaikutusta ostomaan valintaan.

Jos arvonlisäveroa nostetaan, etenkin paljon verkkokauppoja käyttävät miehet ja alle 50-vuotiaat uhkaavat karata ulkomaisten verkkokauppojen asiakkaiksi.

”Ennen kuin veronkorotuksiin lähdetään, hallituksen olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää, millaisia vaikutuksia sillä on kotimaisen kaupan tulevaisuuteen”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala muistuttaa.

Taustatietoa

TNS Gallupin toteuttama Verkkokauppatilasto perustuu kuluttajahaastatteluihin, minkä vuoksi luvut sisältävät arvonlisäveron ja toimituskustannukset. Vuoden 2011 verkkokauppalukujen perusteena on yli 9 300 haastattelua. Kahdesti vuodessa julkistettavat verkkokauppaluvut kattavat sekä tavarakaupan että palvelujen ostamisen ja palveluvaraukset. Seurannassa on mukana yhteensä 30 tuoteryhmäluokkaa ja 70 alaluokkaa.

* Lukuun ei sisälly autokauppa eikä polttoaineet.

Liite

Verkkokauppa Suomessa 2011

Lisätiedot

TNS Gallup Oy
johtaja Ville Wikström, p. (09) 6135 0674, ville.wikstrom@tnsglobal.com

Asiakkuusmarkkinointiliitto
toimitusjohtaja Jari Perko, p. 040 5659700, jari@asml.fi

Kaupan liitto
pääekonomisti Jaana Kurjenoja, p. (09) 1728 5134, jaana.kurjenoja@kauppa.fi

 

Liitteet & linkit