• news.cision.com/
  • Kela/
  • Äidin passiivinen asenne omiin elinoloihin vaikuttamiseen lisää lapsen riskiä jäädä aikuisena työttömäksi

Äidin passiivinen asenne omiin elinoloihin vaikuttamiseen lisää lapsen riskiä jäädä aikuisena työttömäksi

Report this content

Kela tiedottaa 26.4. Äidin passiivinen asenne omiin elinoloihin vaikuttamiseen lisää lapsen riskiä jäädä aikuisena työttömäksi Tutkimuksen mukaan lapsen riski jäädä aikuisena työttömäksi kasvaa, jos äidin mielestä on parasta tyytyä perheen elinoloihin, eikä yrittää muuttaa niitä itse. Miehillä työttömyysriskiä kasvattaa lisäksi äidin asenne, joka korostaa yhteiskunnan vastuuta perheen elinoloista. Työttömyysriski kasvaa äidin koulutustasosta ja perheen materiaalisista resursseista riippumatta. Kelan julkaisema tutkimus perustuu muun muassa Pohjois-Suomen kohortti 1966 -tutkimusohjelmaan. Siinä on seurattu 30 vuoden ajan Lapin ja Oulun lääneissä vuonna 1966 syntyneiden elämänkulkua. Työllisyystiedot ovat peräisin vuodelta 1997, jolloin tutkittavat olivat 31-vuotiaita. Äitien asenteita selvitettiin heidän raskausaikanaan. Isien asenteita ei tutkimuksessa selvitetty. Tutkimuksen mukaan kiristynyt kilpailu ja epävarmuus työstä vaikuttivat voimakkaasti ikäluokkaan kuuluvien työuraan 1990-luvulla. Kahdeksan prosenttia tutkituista ei ollut päässyt 31-vuotiaana kunnolla työelämään, vaan he olivat olleet enemmän työttömänä kuin työssä. Näin kävi erityisesti vähiten kouluttautuneille: ilman ammatillista koulutusta olevien henkilöiden syrjäytymisriski oli tutkimusajalla kymmenkertainen korkeakoulututkinnon suorittaneisiin verrattuna. Pitkittyneen työttömyyden ennaltaehkäisemiseksi tutkimuksessa suositellaan esimerkiksi etäopiskelun ja etätyön mahdollisuuksien parantamista syrjäseuduilla. Lisäksi työnhakijat tarvitsevat sosiaalista tukea, jota voisi olla luontevasti tarjolla nykyistä enemmän esimerkiksi työvoimatoimistoissa. Koska työhön sosiaalistuminen alkaa jo lapsuudessa, on tärkeää tukea perheitä sosiaalisesti ja psykologisesti niin, että lasten kasvuolot tukevat aktiivisten toimintatapojen omaksumista. Lisätietoja: Ellen Ek, psykologian lisensiaatti, tutkija, Oulun aluetyöterveyslaitos, puh. (08) 527 6114 tai (050) 430 0166, ellen.ek@ttl.fi Tutkijaa on mahdollista haastatella Vastuu nuorista -seminaarin yhteydessä Kelan päätoimitalossa Helsingissä maanantaina 26.4. klo 11.30 alkaen. Kelan tutkimusosasto, suunnittelija Tanja Heikkinen, puh. 040 510 8097. Julkaisu: Ek E, Saari E, Viinamäki L, Sovio U, Järvelin M-R. Nuorten aikuisten työelämästä syrjäytyminen ja sosiaaliturvan käyttö. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 76, 2004. ISBN 951-669-637-6. Tilaukset: Kelan tutkimusosasto, publ@kela.fi tai puh. 020 434 1938 http://www.kela.fi/tutkimus ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/26/20040426BIT00190/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/26/20040426BIT00190/wkr0002.pdf