Apteekki voi tarkistaa Kela-kortin tiedot sähköisesti Kelasta

Report this content

Kela-kortin tietojen sähköistä tarkistamista on kokeiltu syksyn aikana kahdessa apteekissa Helsingissä. Kokeilu laajenee loppuvuodesta Euran, Jyväskylän, Jämsän ja Kuopion alueille.

Kela-kortin tietojen sähköistä tarkistamista on kokeiltu Helsingissä Yliopiston Apteekin Viikin toimipisteessä ja Lassilan apteekissa 15.10.2012 lähtien. Apteekit ovat tarkistaneet asiakkaan oikeuden lääkekorvauksiin suoraan Kelasta.

Tiedot tarkistetaan tietojärjestelmien kyselynä apteekkien ja Kelan välillä. Apteekki saa mahdollisimman ajantasaiset tiedot esimerkiksi asiakkaan oikeudesta lääkkeiden erityiskorvaukseen tai korvattujen lääkkeiden vuotuisen omavastuun (ns. lääkekaton) täyttymisestä. Näin varmistetaan, että asiakkaat saavat kaikki sairausvakuutuslain mukaan heille kuuluvat lääkekorvaukset suoraan apteekista.

Kokeilun aikana asiakas esittää lääkeoston yhteydessä edelleen Kela-korttinsa. Jos Kela-kortin ja sähköisen kyselyn tiedot poikkeavat toisistaan, apteekki toimii ensisijaisesti sähköisesti saatujen tietojen perusteella. Jos asiakkaalla ei ole mukanaan Kela-korttia, apteekki voi tarkistaa asiakkaan luvalla tiedot Kelasta.

Kokeilusta saatujen kokemusten perusteella palvelun on tarkoitus laajentua koko maahan alkuvuonna 2013.

Kela-kortti lähetetään automaattisesti kaikille Suomen sairausvakuutukseen kuuluville. Kela lähettää uuden kortin esimerkiksi silloin, kun asiakkaan nimi muuttuu tai hänelle myönnetään oikeus lääkkeiden erityiskorvaukseen. Korttia näyttämällä asiakas saa apteekeissa ja useimmilla yksityisillä lääkäriasemilla sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen suorakorvauksena, eikä sitä tarvitse hakea erikseen Kelasta.

Lisätietoja medialle:
Kela, terveysosasto
etuuspäällikkö Päivi Kaikkonen, puh. 020 63 43959
proviisori Annika Koivisto, puh. 020 63 43922

Kela, tietohallinto-osasto
tietotukipäällikkö Eine Mäklin, puh. 020 63 41814
pääsuunnittelija Maarit Tammela, puh. 050 59 62691

etunimi.sukunimi@kela.fi