Asiantuntijat patistavat toimiin hyvinvointivaltion säilyttämiseksi

​Ulkomaisten asiantuntijoiden mielestä suomalainen hyvinvointivaltio on jakautumassa kahtia – sisäpiiriläisiin ja ulkopuolelle jätettyihin.

Antiikin Kreikassa ihmiset vaelsivat Delfoin oraakkelin luo, ja kertoivat asiansa, ja heiltä saamansa tiedon perusteella Pythia antoi suuntaviitat tulevaan. Lokakuussa 2009 Kelaan kokoontui joukko suomalaisia hyvinvointivaltion huippuasiantuntijoita, jotka kertoivat saman periaatteen mukaisesti hyvinvointivaltiomme tilasta kolmelle ”professori-oraakkelille” eli Nina Smithille (Århusin yliopisto), Johan Fritzellille (Tukholman yliopisto) ja Karl Hinrichsille (Bremenin yliopisto).

Suomalaiset esittelivät tietoja edellisestä, 1990-luvun alun lamasta, sen jälkeisestä kehityksestä sekä tulevaisuuden arvioista julkisen talouden, kansalaisten toimeentulon ja terveyden näkökulmista. Seuraavana päivänä oraakkelit lausuivat ennustuksensa, joka on nyt julkaistu suomalaisten kokoamana kirjana.

Hyvinvoinnin turvaamisen rajat -kirjassa esitetty yksi oraakkelien keskeinen ihmettelyn aihe on nykyisen sosiaalipoliittisen järjestelmän pirstaleisuus. Suomessa on lakisääteisiä järjestelmiä, jotka hoidetaan kokonaan yksityisen sektorin kautta (työtapaturmavakuutus). Toisaalta on työmarkkinaosapuolten hallinnoimia järjestelmiä (työeläkkeet) sekä lukuisia yksityisen ja julkisen sekamuotoja (työttömyysvakuutus, työterveyshuolto tai yksityislääkärissäkäyntien julkinen subventio).

Toinen ihmettelyn aihe on se, että useissa tulonsiirroissa ja palveluissa korostuu jako työmarkkinoiden sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin. Työmarkkinoilla oleville tulonsiirrot ja palvelut – lähinnä terveyspalvelut – ovat kansainvälisenkin mittapuun mukaan hyvät. Sen sijaan työmarkkinoitten ulkopuolisten sosiaaliturva on jäänyt jälkeen, eikä se enää kaikin osin ole samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa. Suomi on liukumassa hiljalleen eroon muista Pohjoismaista.

Suomessa muutos näkyy tulonjaollisen eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvuna. Pienituloisuus on lisääntynyt jo pitkän aikaa. Vuonna 1990 köyhiä oli noin kahdeksan prosenttia. Vuonna 2007 heitä oli jo yli 13 prosenttia. Vastaavana aikana lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut – se oli viisi prosenttia vuonna 1990 ja 13 prosenttia vuonna 2008. Samalla köyhyysvaje on kasvanut. Vuonna 1990 pienituloisten kotitalouksien tulot jäivät noin 14 prosenttia köyhyysrajan alle. 2000-luvun lopulla luku oli kivunnut jo 17 prosenttiin. Kyseessä on laaja ja pitkäkestoinen prosessi, ja siksi tuloerojen kasvua on vaikea pysäyttää.

Ulkomaisten asiantuntijoiden mukaan köyhyyden vastainen toiminta vaatii voimakasta poliittista sitoutumista. Sata-komitean suositusten toimeenpano olisi askel oikeaan suuntaan. Tämä edellyttää perusturvaetuuksien tason korjaamista, mutta myös aktivointia. Jämäkämpää otetta vaaditaan ennen muuta nuorten syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi. Tanskalaispainotteinen ohje kuuluu: ”Nuorten tulee olla joko opiskelemassa tai töissä!”

Lisätietoja:
Kelan tutkimusosasto, erikoistutkija, VTT Mikko Niemelä, puh. 020 634 1907 ja 040 706 2750, etunimi.sukunimi@kela.fi.

Julkaisu: Hiilamo H, Kangas O, Manderbacka K, Mattila-Wiro P, Niemelä M, Vuorenkoski L. Hyvinvoinnin turvaamisen rajat. Näköaloja talouskriisiin ja hyvinvointivaltion kehitykseen Suomessa. Helsinki: Kela, 2010. ISBN 978-951-669-840-6 (nid.), 978-951-669-841-3 (pdf). Hinta: 10 euroa.

http://helda.helsinki.fi//handle/10138/17612

Tilaukset: julkaisut@kela.fi tai puh. 020 634 1947.