• news.cision.com/
  • Kela/
  • Biologiset lääkkeetherättävät kysymyksiä uusien hoitojen käytöstä

Biologiset lääkkeetherättävät kysymyksiä uusien hoitojen käytöstä

Report this content

Yhtenäiset linjaukset kalliiden lääkehoitojen käytössä tukevat yhdenvertaisen hoidon toteutumista.

Biologisella lääkkeellä tarkoitetaan lääkevalmistetta, joka on valmistettu bioteknologisesti elävissä soluissa. Biologisia lääkkeitä on kehitetty erityisesti autoimmuunisairauksien ja syöpäsairauksien hoitoon. Uusia biologisia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan, ja niiden kustannukset ovat kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Kuuden keskeisen biologisen lääkkeen yhteenlaskettu kokonaismyynti vuonna 2013 oli noin 170 miljoonaa euroa, joka oli 8 prosenttia koko vuoden lääkemyynnistä.

Kelan rahoittamassa ja Fimean toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin biologisten lääkkeiden käyttöönottoon ja käyttöön liittyvää päätöksentekoa. Tutkimusta varten haastateltiin reuma- ja syöpälääkäreitä sekä sairaala-apteekkareita eri puolilla Suomea. Lisäksi tarkasteltiin päätöksentekoon liittyviä dokumentteja ja lääkehoidon kustannuksia.

Päätettäessä uuden lääkkeen käyttöönotosta arvioidaan lääkkeen tehoa, turvallisuutta ja kustannuksia verrattuna aiempiin hoitovaihtoehtoihin. Sairaalalääkkeiden käyttöönottopäätökset tehdään kussakin sairaalassa itsenäisesti. Avohoitolääkkeiden käyttöönottoa määrittää paljolti se, onko lääke korvattava.

Tarvetta yhtenäisille linjauksille

Tutkimuksen perusteella lääkkeiden kaksikanavainen rahoitusjärjestelmä koetaan ongelmallisena. Se ohjaa valitsemaan eri hoitovaihtoehdoista korvattavia avohoitolääkkeitä lääketieteellisesti hyväksytyissä rajoissa. Se voi myös lisätä epätarkoituksenmukaisia käytäntöjä päätöksenteossa ja hoidon järjestämisessä.

Yksittäisten lääkäreiden, organisaatioiden ja alueiden hoitopäätökset voivat olla erilaisia. Tämä voi johtua esimerkiksi eroista tutkimustulosten ja hoitosuositusten tulkinnassa sekä tiedon soveltamisessa.

Kalliita lääkkeitä koskeva päätöksenteko on yhdistelmä lääketieteellisiä, yhteiskunnallisia ja arvoihin liittyviä tekijöitä. Yhteisiä linjauksia voidaan tukea seuraamalla ja tutkimalla lääkkeiden vaikuttavuutta. Kalliiden lääkehoitojen järkevä käyttö yksilöä hyödyttävällä, yhdenvertaisella ja yhteiskunnallisesti kestävällä tavalla asettaa entistä suuremman haasteen päätöksentekijöille ja väestölle.

Lisätietoja:

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

tutkija, TtM Merja Merikoski, puh. 029 522 3532

tutkimuspäällikkö, FaT Hannes Enlund, puh. 029 522 3512

Sähköposti: etunimi.sukunimi@fimea.fi

Julkaisu: Merikoski M, Enlund H. Biologisten lääkkeiden käyttöönotto ja käyttö Suomessa. Terveydenhuollon käytäntöjä ja näkökulmia. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 142, 2016. ISBN 978-951-669-997-7 (nid.), ISBN 978-951-669-998-4 (pdf). Hinta: 25 euroa.

Tilaukset: julkaisut@kela.fi