Hoitotuella apua kotiin

Report this content

Eläkettä saavan hoitotuki on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy arjestaan omin voimin.  Tuki helpottaa avun ja palvelujen hankkimista.

Kelan asiakaslehteä Elämässä – Mitt i altt 1/2013 jaetaan parhaillaan koteihin. Lehden pääaiheina ovat eläkettä saavan hoitotuki ja omaishoitajien kuntoutus.

Lehdessä haastatellaan eläkeläispariskuntaa, jossa vaimo sairastaa MS-tautia. Hän saa Kelasta eläkettä saavan hoitotukea. Vaikka arki ei ole ongelmatonta, pariskunta iloitsee siitä, että he pärjäävät vielä yhdessä kotona ulkopuolisen avun turvin.

Eläkettä saavan hoitotuki on tarkoitettu eläkeläiselle, jonka toimintakyky on sairauden tai vamman takia heikentynyt. Hoitotuen tarkoitus on helpottaa tarvittavan avun ja palvelujen hankkimista. Tukea haetaan Kelasta. Liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto, jossa kuvaillaan, miten sairaus tai vamma haittaa arjessa selviytymistä.

Hakijan tulot tai varallisuus eivät vaikuta tuen myöntämiseen, ja etuus on veroton. Hoitotukea maksetaan avun, ohjauksen ja valvonnan tarpeen sekä erityiskustannusten määrän perusteella, ja tuki on porrastettu kolmeen ryhmään.

Eläkettä saavan hoitotukea saa lähes neljännesmiljoona eläkeläistä eli noin 15 % kaikista eläkeläisistä. Tukea maksettiin vuonna 2012 yhteensä 440 miljoonaa euroa.

Elämässä-lehdessä kerrotaan myös omaishoitajien kuntoutuksesta. Monella omaishoitajalla ei ole ollut vuosiin päiväkään vapaata. Kuntoutus auttaa jaksamaan. Omaishoitajien kuntoutuskursseille on tämän vuoden alusta alkaen voinut osallistua myös hoidettava omainen. Kurssille on helpompi osallistua, kun hoidettavalle omaiselle ei tarvitse etsiä kuntoutuksen ajaksi hoitopaikkaa.

Elämässä – Mitt i allt -lehti 1/2013 jaetaan jokaiseen kotitalouteen 6.–17.3.2013. Muita lehden aiheita ovat muun muassa lapsettomuus ja hedelmöityshoidot, niska-hartiavaivat sekä mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus.

Lisätietoja:

Elämässä – Mitt i allt -lehti 1/13 on luettavissa verkossa www.kela.fi/elamassa suomeksi ja www.fpa.fi/mittiallt ruotsiksi.

Lehden toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@kela.fi.

Tiedote ruotsiksi http://www.fpa.fi/aktuellt

Kelan viestintä
Puhelinpalvelu medialle p. 040 733 522, arkisin klo 9–16
viestinta@kela.fi

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa ilmestyvä mediainfo osoitteessa http://www.kela.fi/uutiskirje

Liitteet & linkit