Kansanedustajat haluavat tiivistettyä tutkimustietoa

Report this content

Päättäjät arvostavat tutkimuksia, mutta he eivät ehdi lukea laajoja tutkimusjulkaisuja. Viestinnällä on tärkeä rooli tutkimustulosten tiivistämisessä ja ymmärrettäväksi tekemisessä.

Poliittinen päätöksenteko vaatii nyky-yhteiskunnassa tuekseen tutkimustietoa. Kansanedustajat kertovat arvostavansa tutkijoiden tuottamaa tietoa, mutta käytännössä tätä ei aina pystytä tai haluta hyödyntää.

Kelan tutkimusosaston julkaiseman tutkimuksen perusteella kansanedustajat saavat parhaiten tietoa tutkimuksista median välityksellä, osallistumalla seminaareihin ja tietoiskuihin sekä lukemalla heille lähetettyjä tiedotteita. Medialla on vahva kannatus, sillä 92 % kyselyyn vastanneista edustajista haluaa vastaisuudessakin saada tietoa tutkimuksista toimittajien välityksellä. Tutkimuksista halutaan tietoa myös tiedotteiden muodossa sekä seminaareissa ja tietoiskuissa.

Tutkimusaiheen ajankohtaisuus ja merkittävyys on ehdottomasti tärkein syy tarttua tutkimukseen. Tutkimukseen perehtymistä edistää vastausten mukaan myös se, että tutkimus on kirjoitettu kansanedustajan äidinkielellä, siinä on selkeitä toimenpide-ehdotuksia ja tiivistelmä. Kansanedustajat kertovat myös avoimesti, että he tutustuvat tutkimukseen, mikäli tietävät sen tukevan heidän ajamaansa politiikkaa.

Nyt julkaistun tutkimuksen perusteella mahdolliset tutkimustiedon hyödyntämisongelmat liittyvät joko päätöksenteon valmisteluun tai tutkimustulosten välitykseen. Esimerkiksi vaalikaudella 2007–2010 eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista vain 7 % oli tutkijoita.

Tutkimusviestinnässä tulisi hyväksyä se, että päättäjät lukevat lyhyitä suomenkielisiä tekstejä. Tutkimustuloksia pitäisi pystyä tiivistämään, sillä paksut, mahdollisesti englanninkieliset tutkimusraportit eivät tavoita valtaosaa kansanedustajista.

Tutkimuksen aineistoina ovat kansanedustajille kevättalvella 2010 tehdyn verkkokyselyn vastaukset (n = 35) sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan vaalikaudella 2007–2010 antamien mietintöjen (n = 183) asiantuntijalistat.

Lisätietoja:
Kelan tutkimusosasto,
tiimipäällikkö, VTL Henrik Jussila, puh. 020 634 1921 tai 040 510 8097, etunimi.sukunimi@kela.fi

Julkaisu: Jussila H. Päätöksenteon tukena vai hyllyssä pölyttymässä? Sosiaalipoliittisen tutkimustiedon käyttö eduskuntatyössä. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 121, 2012. 63 s. ISBN 978-951-669-895-6 (nid.), ISBN 978-951-669-896-3 (pdf). Hinta: 10 euroa.

Tilaukset: julkaisut@kela.fi tai puh. 020 634 1947.