Kela ja Vantaan kaupunki aloittavat palveluyhteistyön

Report this content

Korson ja Myyrmäen alueella asuvat voivat jättää toimeentulotukihakemuksen Kelan toimistoon, jossa työskentelee Vantaan kaupungin työntekijä.

Kela ja Vantaan kaupunki aloittavat 1.6.2013 yhteistyön, jonka tarkoitus on hoitaa työttömän asumistuen saajan toimeentulotukiasiat Kelassa. Kokeilu on suunnattu vajaan vuoden työttömänä olleille asiakkaille, joilla ei ole alaikäisiä lapsia.

– Haluamme, että asiakas saa työttömyysturvan, yleisen asumistuen ja toimeentulotuen saman katon alta, kertoo yhteistyötä rakentamassa ollut aikuissosiaalityön palvelupäällikkö Virve Flinkkilä Vantaan kaupungilta.

Kela ja Vantaan kaupunki arvioivat, että kokeilun piirissä on reilut 1 000 asiakasta.

– Tyypillinen kokeiluun kuuluva asiakas on vastavalmistunut nuori, joka ei vielä ole saanut töitä tai opiskelupaikkaa, kuvaa Vantaan–Porvoon vakuutuspiirin johtaja Timo Saari.

Kokeilu koskee toimeentulotuen perusosaa. Harkinnanvaraista toimeentulotukea haetaan edelleen kaupungin sosiaalitoimesta. Kokeilu kestää vuoden loppuun. Tämän jälkeen arvioidaan, jatketaanko palvelumallia ja kuinka laajasti.

Parempaa palvelua asiakkaalle

Kun asiakas tulee Korson tai Myyrmäen toimistoon, Kelan palveluneuvoja arvioi, voisiko asiakkaalla olla oikeus toimeentulotukeen. Jos asiakas antaa luvan tiedonvaihtoon Kelan ja sosiaalitoimen välillä, asiakas voi hakea toimeentulotuen samalla kertaa.

Kela ja Vantaan kaupunki arvioivat, että yhteistyöllä saadaan helpotettua asiakkaan asiointia.

– Asiakkaan tarvitsemat etuudet voidaan kartoittaa ja hakea yhdellä kertaa. Hakemuksiin tarvitaan samoja liitteitä, jotka voi nyt toimittaa samaan paikkaan, Flinkkilä korostaa.

Saari uskoo, että uudella palvelumallilla etuudet saadaan myös nopeammin myönnettyä.

– Näin voidaan turvata asiakkaan taloudellinen tilanne eikä takaisinperintää synny, Saari sanoo.

Lisätietoja medialle

Kela, Vantaan–Porvoon vakuutuspiiri,
vakuutuspiirin johtaja, Timo Saari, p. 040 588 6356
etunimi.sukunimi@kela.fi

Vantaan kaupunki,
aikuissosiaalityön palvelupäällikkö, Virve Flinkkilä, p. 040 061 9354
etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Kelan viestintä
Yhteystiedot www.kela.fi/viestinta
Puhelinpalvelu medialle p. 040 733 522, arkisin klo 9-16
Sähköposti viestinta@kela.fi

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa ilmestyvä mediainfo osoitteessa http://www.kela.fi/uutiskirje

Liitteet & linkit