• news.cision.com/
  • Kela/
  • Kela rohkaisee eläkeläisiä tilaamaan eurooppalaisen sairaanhoitokortin

Kela rohkaisee eläkeläisiä tilaamaan eurooppalaisen sairaanhoitokortin

Report this content

– Saamme säännöllisesti tietoa eläkeläisistä, jotka matkustavat ilman eurooppalaista sairaanhoitokorttia ja matkavakuutusta. Se on huolestuttavaa, sillä iäkkäillä ihmisillä on usein jonkinlaisia perussairauksia tai muita kremppoja, joita voi joutua hoidattamaan myös matkalla, kertoo kehittämispäällikkö Noora Heinonen Kelan terveysosastolta.

Aktiiviset eläkeläiset matkustavat runsaasti. Vaikka elämänkokemusta on karttunut, kaikki eivät silti huolehdi terveysturvastaan matkoillaan.

Kelan tietoon matkat tulevat, kun seniori sairastuu Euroopanmatkallaan ja hänet viedään hoitoon julkiseen terveydenhuoltoon tai sopimuksen tehneelle lääkäriasemalle. Sairaala voi selvittää, kuu-luuko potilas Suomen sairausvakuutuksen piiriin eli vastaako Suomen valtio hänen hoitonsa kustannuksista.

– Tiedämme tapauksia, joissa potilas on päässyt hoitoon vasta, kun Kelasta on lähetetty tieto siitä, että henkilö kuuluu Suomen sairausvakuutukseen. Asia olisi selvinnyt nopeammin, jos potilaalla olisi ollut mukana eurooppalainen sairaanhoitokortti.

Miten  pitäisi varautua matkalle?
– Kelasta kannattaa tilata ilmainen eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se käy kaikissa EU- ja Eta-maissa ja myös Sveitsissä. Kortilla saa sairaanhoitoa paikallisessa julkisessa terveydenhuollossa samalla asiakasmaksulla kuin paikallisetkin potilaat, Heinonen kuvailee.

Jos sairastuu matkallaan vakavasti tai joutuu useaksi päiväksi sairaalahoitoon, hoidolle voi kertyä hintaa tuhansia euroja. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla hoidosta maksetaan vain paikallinen asiakasmaksu, sillä hoidon todelliset kustannukset maksaa Suomen valtio.

– Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla pääsee hoitoon myös, jos pitkäaikaissairaus edellyttää sairaanhoitoa matkakohteessa, Heinonen muistuttaa.

Noora Heinonen korostaa, että kortti kannattaa ottaa mukaan myös lyhyelle matkalle.

Tilastokeskuksen syyskuussa julkaiseman tiedon mukaan ulkomaille suuntautuvilla päivämatkoilla 65–74-vuotiaat ovat suhteessa yliedustettuina. Myös silloin kun matkalle lähdetään hieman pidemmäksi aikaa ja tarkoitus on yöpyä yksi tai useampi kerta ulkomailla, lähtijän ikä on useimmin 40 vuoden paremmalla puolella.

Kela suosittelee kaikille matkailijoille eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja matkavakuutuksen hankkimista.
– Matkavakuutus yleensä vastaa esimerkiksi matkakustannuksista, matkatavaroista tai matkan peruuntumisesta.

Kannattaa myös selvittää etukäteen, miten terveyspalvelut on matkakohteessa järjestetty.
– Se onnistuu helposti Kelan nettisivuilta www.kela.fi/sairaanaulkomailla. Sivuilta voi lukea maa-kohtaisia perustietoja, miten julkinen terveydenhuolto toimii ja miten hakeudutaan lääkäriin.

Kela on mukana Matkamessuilla 19.–22.1.2012. Tule ja tilaa eurooppalainen sairaanhoitokortti osastollamme 6k105.

Lisätietoja asiakkaalle:
www.kela.fi/ehic

www.iltasanomat.fi/kela

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi tilata numerosta 020 692 203 arkisin klo 8–18.

Lisätietoja medialle
Kelan terveysosasto, kehityspäällikkö Noora Heinonen, 020 63 43982, etunimi.sukunimi@kela.fi

Kelan viestintä
puh. 040 733 5221 (arkisin klo 9-16)
tiedotteet@kela.fi

http://www.kela.fi/tiedotus