Kela tarjoaa yhteistä kuntoutusta omaishoitajille ja omaisille

Report this content

Kela suosittelee omaishoitajille ja omaisille kuntoutuskursseja, joiden tavoitteena on ylläpitää omaishoitajan jaksamista ja löytää yhteisiä, arkea helpottavia keinoja.

Kela tarjoaa tänä vuonna aiempaa enemmän omaishoitajille kohdennettuja kuntoutuskursseja. Osa kursseista on tarkoitettu pelkästään omaishoitajille, mutta mukana on ensi kertaa kursseja, joihin voi osallistua sekä omaishoitaja että hoidettava. Kursseja järjestetään tänä vuonna kaikkiaan 56 eri puolilla Suomea.

– Omaishoitajien on ollut vaikea osallistua kuntoutukseen, sillä sen ajaksi ei välttämättä ole löytynyt hoitoapua. Halusimme tarjota vaihtoehdon, johon voivat osallistua sekä omaishoitaja että hoidettava, kertoo suunnittelija Piia Tiilikallio Kelasta.

Kuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää omaishoitajien jaksamista, etsiä keinoja stressin tunnistamiseen ja torjuntaan sekä saada konkreettisia neuvoja omaisen sairauteen ja hoitoon. Kuntoutus on suunnattu päivittäin omaishoitajina toimiville, joilla on uupumusta tai muita terveysoireita. Kuntoutukseen voivat osallistua eri-ikäiset omaishoitajat riippumatta siitä, ovatko he työelämässä vai ei.

Kurssilla on mukana moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu kurssimuodosta riippuen erikoislääkäri, terveydenhoitaja, fysio- tai toimintaterapeutti, psykologi sekä sosiaalityöntekijä tai vastaava. Parikursseilla mukana on avustavaa henkilökuntaa, joka vastaa hoidettavan omaisen hoidosta ja ohjauksesta. Kurssit kestävät 15 vuorokautta, ja ne pidetään kolmessa jaksossa. Kursseihin sisältyy kotikäynti.

Kuntoutusta varten omaishoitaja pyytää lääkäriltä B-lääkärinlausunnon kuntoutuksen tarpeestaan.

– Omaishoitaja voi etsiä kursseja Kelan nettisivujen kuntoutuskurssihausta tai soittaa Kelan kuntoutusasioissa neuvovaan palvelunumeroon. Kuntoutusta haetaan hakemuslomakkeella, jonka saa Kelan nettisivuilta tai toimistosta, selvittää Tiilikallio.

– Lisäksi kannattaa huomioida, että Kela tarjoaa eri sairauksien perusteella kuntoutusta, josta myös omainen voisi hyötyä. Kela järjestää kursseja esimerkiksi muistisairaille, tuki- ja liikuntaelinsairaille sekä ikääntyneille, joilla on monia eri sairauksia, Tiilikallio muistuttaa.

Kelan kuntoutuskurssihaku on osoitteessa www.kela.fi/kuntoutuskurssihaku. Omaishoidonkursseja kannattaa kirjoittamalla hakukenttään asiasanaksi omaishoitaja. Kursseja voi etsiä myös sairausryhmän perusteella.

Lisätietoja
www.kela.fi/kuntoutuskurssihaku
www.kela.fi/lomakkeet

Kelan terveysosasto,
Suunnittelija Piia Tiilikallio, p. 020 634 2749
Suunnittelija Pirjo K Tikka, p. 020 634 0048, 040-179 0627

etunimi.sukunimi@kela.fi